Oudon tuttua

Kattimaniassa vietetään hurjan matkustavaista elämää. Tällä kertaa lähdettiin juhlimaan synttäreitä Kajsan vanhaan kotiin toisen kaksijalkaisen veljen ja äidin luokse, eikä ketään - ei siis edes arvon valtiatarta - jätetty kotivahdiksi. Niinpä nyrpeä Kajsa kiskottiin sängyn alta, pakotettiin pukemaan valjaat (Kajsa on kuin hevonen, joka pullistelee valjaita pukiessa vatsaansa, joten se ei ole kovin sujuvaa hommaa) ja kaiken lisäksi vielä odottamaan ovella pääsyä käytävään. "Miten ne kaksijalkaiset kehtaavatkaan ensin herättää kauneusunilta, kiinnittää typerät narut sotkemaan kaunista turkkia ja sitten vielä hidastella kameran kanssa ovella?"

"Tuu nyt, mä en voi odottaa sekunttiakaan (vaikka äsken vastustelin uloslähtöä)!"

Ulospääsykään ei ollut kovin helppoa, sillä neiti näköjään on oppinut, että yhtälö valjaat + koppa = autoreissu, joten kissa vitkutteli kaikin mahdollisin keinoin matkalla autolle. Täydelliseen vastarintaan ei tietenkään voinut ryhtyä, sillä pitihän valtiattaren pitää yllä blogimainettaan, mutta vastaan oli silti pakko pistää. Portaissa hidasteltiin, käytävässä kierrettiin naru solmuun pylvään ympärille ja ulkona pistettiin jarru päälle asfaltille tultaessa. Kainaloon nappaamisenkin jälkeen piti maukua niin kovaa ja surkeasti kuin vain saattoi, jotta joku mahdollisista ohikulkijoista olisi tajunnut tulla pelastamaan neidin alamaistensa kidnappaukselta.

"Älä kuvittelekaan, että mä tulisin sinne!"

Autossa sen sijaan oltiin yllättävän hiljaa, kenties juurikin blogimaineen ylläpitämiseksi. Myöskään kylään saapuessa ei juurikaan nau'uttu, vaikkei vastaanotto ollutkaan paras mahdollinen. Norjalaisen metsäkissan tapaan vieraiden suhteen varautuvainen Kajsa ei nimittäin ollut kovinkaan innoissaan joukosta, joka sisälsi niin kylässä olevan hoitokoiran kuin huutavan lapsenkin. Kissa siis päätti pysytellä tiukasti kopassaan nukkumassa (sekä tietenkin katselemassa varautuneesti koiraa, joka älykkäänä yksilönä antoi kissan olla rauhassa), ja olisi varmasti ollut siellä loppuun asti, ellei tyhmä kirjoittaja olisi houkutellut neitiä ulos. Sen jälkeen livistettiinkin hyvin nopeasti vanhan tutun sängyn alle mököttämään. 

"Mitä toi äänekäs kaksijalkainen täällä tekee? Entä miks toi hurtta makaa tuijottamassa mua?"

Vieraiden lähdettyä Kajsa vihdoin uskalsi saapua katselemaan vanhoja tuttuja maisemia. Pienen alkuarastelun jälkeen käytiinkin merkkaamassa tutut tuolin- ja pöydänjalat omaksi reviiriksi rivakalla kiehnäämisellä ("Mikäs tää paikka on? Nää jalat on tuttuja, mut missäs kaikki mun hajut on?"), kunnes siirryttiin taas turvalliseen koppaan, tällä kertaa tosin tyytyväisesti kehräten. Kyseinen kehräys ei silti ollut mitään verrattuna siihen ilmeeseen, joka valtiattaren söpön nenän ja vihreiden silmien ympärille ilmestyi, kun uuden automatkan jälkeen metalliritilä poistettiin kopan ovisuusta ja kissa tunnisti oman valtakuntasa. Voi että kotiin oli mukava tulla! 

Tässä kuvassa ei pelotella kolmella torahampaalla kaksijalkaisia, vaan haukotellaan makeasti.

Väsynyt matkailija siis kiittää ja kuittaa aavistamatta, että sunnuntaina lähdetään taas reissuun, ja kun hoidosta palataan kotiin muutaman päivän päästä, ei neiti enää olekaan Kattimanian yksinvaltias. Sitä ennen pitää kuitenkin viettää viikonloppu täyttä elämää ja toivottavasti järjestää jotakin postattavaa blogiinkin.