Sivut

perjantai 30. elokuuta 2013

Kiipeilypuun valtiatar

Kuten jo eilen mainitsin, myös Kajsa on ottanut kiipeilypuun omaksi paikakseen. Uuden arvohierarkian mukaan Devi saa siis olla kiipeilemässä silloin, kun arvon Valtiatar nukkuu sängyn alla.

"Arvon Valtiatar  tervehtii alamaisiaan!"

"Tosin mun on todettava, että tää alastulo ei aina oikein suju..."

"Niinpä mä mieluiten vaan nukun täällä..."

"...tai pidän huolen, ettei rääpäle pääse tänne." 

"Kun rääpäle nukkuu, ehdin mä riehuakin"


"Silmänisku on omistettu teille kaikille ihailijoille!"

torstai 29. elokuuta 2013

Lähestyminen

Eilen illalla alkoi Kattimanian takaisinvalloitus. Kajsa hylkäsi kokonaan ylimääräisen sängyn alla makoilun (normaalit sängynalusunet toki kuuluvat edelleen aikatauluun) ja ryhtyi merkkaamaan Kattimaniaa omaksi reviirikseen. Ensimmäisenä kohteena oli kiipeilypuu, mutta siitä lisää myöhemmin. Seuraavassa kuvasarjassa nimittäin nähdään ensimmäinen kunnollinen yhteinen hetki. (Tai no oikeastaan toisesta, aamulla oli jo vastaavanlainen kohtaaminen). 

 "Mami, kato se toinen nosti mut tänne!"

 "Hei, kukas tuolla nukkuu?"

 "Pitää mennä kattomaan."

"Ai moi!" 

"Tartteeks mun lähtee vai ei?" 

"Täh, se nukahti?" 

"Ja sitten se taas heräs, sähis ja muris, joten mä pakenin tänne."

Kajsa siis on saanut itseluottamuksensa takaisin, joten Devi on ryhtynyt ottamaan takapakkia. Niinpä pentu pakenee Kajsan sähistessä kauhealla vauhdilla toiseen huoneeseen, mutta hiippailee melkein heti takaisin, varsinkin jos Mami on lähellä. Kirjoittajan turvallisen selän takaa on nimittäin hyvä tutkailla sähisijää, varsinkin kun Valtiatar saattaa unohtaa uhittelun yhtä nopeasti kuin on sen aloittanutkin.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kiipeilytelinehurjastelua



Vuoden paras -hankinta tittelin saajaa ehdittiin odotella malttamattomana jo viime viikolla, mutta Zooplussan paketti päättikin viivytellä maanantaihin. Odotus kuitenkin palkittiin, kun sisältä paljastuva kiipeilypuu vihittiin käyttöön. Alla oleva video osoittaa, että Kajsan entisen palvelijan sponsoroima ostos tuli varmasti tarpeeseen...


Pahoittelut kännykkäkameran fokusongelmista. Niin, ja tässä videossahan meno on normaalia rauhallisempaa...

Kajsa ei kiipeilypuuta ole vielä omatoimisesti testannut, suurin osa ajasta kun kuluu mököttämiseen. Toki arvon valtiatar on alkanut viettää enemmän aikaa alamaistensa ja rääpäleen seurassa sängyn alla piilottelun sijaan, aamullakin kehruukone oli sängyn vieressä odottamassa heräämistämme, mutta luonnollista oleskelua saa vielä odotella. Niin, ja alunperin tarkoituksena oli rakentaa kiipeilypuu itse, mutta aika ei lopulta riittänyt. Katsotaan, jos musta kiipeilypuu vielä joskus toteutettaisiin ja siirrettäisiin tuo ostettu makuuhuoneeseen, sinne se nimittäin sopisi paremmin niin värin kuin koonkin puolesta.

"Miten tonne pääsee?"

P.S Onko video teistä lukijoista sopivan kokoinen, vai toivoisitteko pienempää?

maanantai 26. elokuuta 2013

Murinaa, mutinaa ja sähinää

Kajsa:

"Taidan muuttaa parvekkeelle asumaan."

Nyt on mun vuoro päästä ääneen. Perjantaina mun valtakuntaani oli siis tullut pieni ärsyttävä rääpäle. Ajatella, että nuo kaksijalkaiset eivät olleet kysyneet mun mielipidettä asiasta! Tai no, ehkä ne mainitsi jotain, mutta aattelin, ettei ne ollut tosissaan. Mä oon meinaan niin arvovaltainen ja upea kissa, että mitä ne toisella tekee? Päätin myös näyttää kaksijalkaisille, etten tykkää yhtään. Oon mököttänyt lähinnä vaan sängyn alla, tosin eilen aamulla oleskelin tosi tyytyväisenä parvekkeella, oven edessä oli katsokaas portti niin, että sain olla siellä ihan yksin. Ja joo, oonhan mä päässy normaalia enemmän ulkoilemaan ja saanu yksityisiä hemmotteluhetkiä, mutta silti. Nyt oon myös käyny syömässä, vessassa ja nukkumassa tähystyspaikalla ikkunan vieressä, kun tajusin että noita juttuja ei kannata vältellä vaan mielenosoitukseksi. Entistä ikävämpi olohan siitä tulee.

"Oon mä sama vanha itseni kuitenkin."

Mutta tosiaan mä en tykkää yhtään. Ensinnäkin toi pieni karvakasa on joka paikassa, ja koko arki pyörii sen ympärillä. Orjan piti tääkin teksti julkaista jo eilen illalla, mutta eihän se ehtinyt, ja aamulla oli muka liian väsynyt, kun on tulossa kipeäksi ja lisäksi toi rääpäle oli herätellyt yöllä hiipimällä sänkyyn. Mä en tunne yhtään myötätuntoa, oma on vikansa. En myöskään tykkää siitä, että rääpäle liikkuu äärimmäisen hiljaa eikä kunnioita mua yhtään. Aina se vaan yrittää tulla mun luokse, eikä välitä vaikka sähisin! Eilen jopa hyökkäsin sen kimppuun, kun se ei antanut tarpeeksi tilaa, aattelin sen sitten tajuavan, mutta mitä vielä, sehän tuli järkytyksestä toettuaan vieläkin rohkeemmaksi!

"Oon päättäny, ettei aina pidä lähtee toiseen huoneeseen."

Jos rehellisiä ollaan, niin musta toi rääpäle on pelottava. En ollenkaan tunne oloani turvalliseksi sen lähettyvillä, joten joudun aina liikkuessa pysähtymään katsoakseni, missä se menee, ja kulkemaan kyyryssä ja karvat pystyssä. Se vaan on niin huomaamaton! Eilenkin jäin iltapalan jälkeen katselemaan kirjahyllyn luokse makkarin suuntaan, että onkohan pentu siellä ja voinko mennä sinne, enkä nähnyt sitä missään. Istuin siinä pitkän tovin kuikuilemassa ja olin jo lähtemässä liikkeelle, kun tulin kirjoittajan vahingossa päästämästä naurun pyrskähdyksestä sen verran epäluuloiseksi, että vilkaisin taakseni. Siellä se rääpäle oli metrin päässä kirjahyllyn vieressä, hyökkäämässä mun kimppuun! Murisin sille varoittavasti, ja vaikka se jäi paikoilleen, niin se murisi takaisin! Pakkohan siitä oli paeta häntä koipien välissä sängyn alle piiloon. Kuulin kyllä, että kurittomat alamaiset sanoi Devin olevan jo vähän liian uhmakas, mutta ei ne silti oo vieny sitä pois. Mutta eihän kerrota tätä kenellekään, joohan? Olis kauhean noloo, jos mua luultais pelkuriks.

"Tää on huijausta, ei mua oikeesti pelota noin paljon..."

Muutenkin on ollut tyhmää. Ensinnäkin mut on pistetty laihikselle, kun kuulemma oon lihonu niin paljon hoidossa (ehkä se on totta) ja lisäksi mulle on tungettu sellaista valkoista tahnaa suuhun, kuulemma matojen varalta. Ei se nyt mitään pahaa oo, mutta pakottaminen ei koskaan oo kivaa. Tänään sitten iskin kynteni kirjoittajan polveen vastalauseeksi, kun se kaivoi mua sängyn alta madotusta varten. Hetken päästä kuulin sen kiljuvan rääpäleen tehneen ihan samoin, samaan paikkaan vielä. Fiksu pentu, pakko myöntää. Mutta silti, painotan vielä kerran, etten tykkää siitä yhtään, vaikka uteliaana aina välillä katselen. Tulisko joku hakemaan sen pois?

"Kattokaa nyt noita demonisilmiäkin!"

***

Kirjoittajan jälkisanat: Devi todellakin tykkää telkkarista. Menin juuri olkkariin huomatakseni, että telkkari oli päällä. Toinen kaksijalkainen on istunut koneella pelaamassa, ja arvon valtiatar puolestaan mököttänyt sängyn alla matolääke-episodin jälkeen, joten epäilyt menevät vahvasti olohuoneen kirjahyllyssä nukkuvan Devin suuntaan...

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Devin sopeutuminen Kattimaniaan

Devin sopeutuminen kiinnostaa varmasti jokaista lukijaa. Koska kirjoittajaa väsyttää erään pikkuneidin yöllisen haahuilun jäljiltä, niin annetaan Devin itse kertoa kuvien kera, miltä tuntuu asua Kattimaniassa ja millainen tyttö tänne on saapunut.


Moi! Mä oon siis Devi, erittäin kiltti, seurallinen ja älykäs kissanpentu, jolla riittää energiaa kaikkien Kattimanian asukkaiden edestä. Fiksu oon siksi, että osasin heti käyttää hiekkalaatikkoa ja tajusin nopeasti myös, että mulle on oma lauta raapimiseen, matot pitäis jättää rauhaan. Tosin niiden kanssa olisi kiva tapella, mutta kun Mami (=kirjoittaja) kieltää, niin on pakko uskoa. Mami ja toinen kaksijalkainen on kyllä sanoneet, että oon ehkä vähän liiankin älykäs, voin kuulemma aiheuttaa isompana sähisijän tapaan hankaluuksia. Yöllä esimerkiksi laitoin bluray-soittimen päälle ihan itse, oisin halunnu katsoo lisää telkkaria!

"Oon maailman hurjin matontappaja!"

"Näin kiltit kisut tekee!"

Oon myös aika hiljainen, kovaäänistä maukunaa pidän vain toisinaan silloin, kun Mami on kadonnut jonnekin (eli yleensä kun mä unohdan mihin sen jätin), jotakin pelottavaa tapahtuu tai kun mulle tulee yöllä yksinäistä. En meinaan saa olla öisin sängyssä, ja jos yritän, niin tarpeeksi monta kertaa kiivettyäni saan vettä päälleni, eikä se oo yhtään kivaa. Seurasta tykkään eniten niin, että mun kanssa leikitään, mun riehumista katsellaan ja ollaan lähettyvillä, jos haluan rapsutuksia. Nukkuessa taas paras paikka on joko ihan kiinni kaksijalkaisessa tai sitten niin lähellä ärisijää kun vaan voin olla. Sylissä en malta pysyä.

"Paras paikka nukkua!"

Kotiin en oikeastaan kaipaa, vain kissakavereita on joskus ikävä. Täällä kun on tosiaan vaan sellainen iso äreä vanhus, joka sähisee ja murisee eikä halua olla mun kanssa! Mutta muuten tykkään kovasti olla täällä, koska tutkittavaa on valtavasti, kuten myös paljon kivoja leluja. Rakastan siis leikkiä, tutkia, katsella telkkaria, riehua ja nukkua Mamin kainalossa. Tietty se toinenkin kaksijalkainen on tosi kiva, senkin luokse meen aina kiehnäämään, jos se on lähettyvillä. Siinä parasta on kuitenkin sormet ja varpaat, koska se ei ole yhtä kova komentamaan kuin Mami, jos yritän leikkiä niiden kanssa.

"Oon sukua oraville."

"Mikäs Mamilla on kädessä?"

Kirjoittaja: P.S Meillä Kajsa ei ole saanut olla sängyllä edes silloin kun se on pedattu, koska kokeilujakson aikana todettiin karvojen tulevan päiväpeiton allekin. Nyt sääntö ilmeisesti muuttui, sillä kuka voisi vastustaa pientä karvaista palloa, joka kiipeää kainaloon nukkumaan? Yöllä viereen ei edelleenkään kyllä tulla, en nimittäin halua herätä ihan tukossa, lievästi kissoille kun allerginen olen.

Miten sanoa tällaiselle ei?

P.P.S Illalla saatte kuulla Kajsankin kuulumisia

lauantai 24. elokuuta 2013

Kohtaaminen

Aamupäivää!

Kajsa ja Devi ovat tavanneet. Kajsaa ärsyttää niin paljon kuin kissaa vain voi, Devi ei taas toisen ärhentelyistä välitä, isojen kissojen oikkuihin kun on syntymästään asti tottunut. Tai no, sen verran Devi kyllä sähinästä ja murinasta välittää, ettei ihan lähelle mene, vaikka kovasti tekisi mieli tervehtiä. Niinpä käytössä on väsytystaktiikka.

"Miksi ihmeessä täällä on tuollainen pieni rääpäle, joka ei edes tottele komentoja?"

Palataan kuitenkin alkuun. Kajsalla oli ollut ikävä, sen kuulemma huomasi heti erittäin innokkaasta tervehdysmaukauksesta. Kotimatkakin oli sujunut lähinnä tyytyväisessä ilmapiirissä, sillä kotiin oli jälleen mahtava palata. Ja nimenomaan oli, kunnes häkki nostettiin niin, että Kajsa saattoi nähdä kirjahyllynkolossa nukkuvan Devin. TOINEN KISSA! Kotiin oli tullut toinen kissa valtiattaren poissaoloaikana! Häkistä alkoi heti kuulua sähinää ja murinaa. Devi puolestaan vain vilkaisi Kajsaa ja jatkoi uniaan.

"Oho, tuolla se menee!"

Koska kaksijalkaiset olivat matkan jäljiltä väsyneitä, päästettiin Kajsa vapaaksi makuuhuoneessa ja annettiin valtiattaren ryömi sängyn alle mököttämään, kunnes se siirtyi tietokonepöydän alle tarkkailemaan valtakuntansa tilannetta. Pari kertaa Kajsa kävi katsomassa olohuoneessa leikkivää Deviä joko oven viereltä tai sylistä, mutta lähelle ei menty. Miespuolinen kaksijalkainen oli jostakin lukenut, että pennun tullessa kotiin toinen kissa olettaa myös emon olevan paikalla, ja koska emot voivat olla hyökkääviä, pidetään pentua pelottavana uhkana. Kajsan väistely- ja piilottelutaktiikka kyllä tukisi tuota teoriaa.

"Mitä se tekee?"

Yön neidit nukkuivat eri huoneissa, mikä ei tietenkään ollut Devin mieleen. Vaikka pentu onkin reipas ja varsin sopeutuvainen, niin yksin ei ole kiva olla. Maukumisesta huolimatta yö kuitenkin sujui ongelmitta, ja aamulla palattiin taas tutustumisen pariin aamupalan merkeissä. Kajsa jatkoi ensin pakoiluaan, mutta sitten siirryttiin pelkkään sähinään ja murinaan. Vain kerran Kajsa hyökkäsi, kun arvon valtiattaren lelusta kiinnostunut pentu tuli liian lähelle. Silloin päälle tuli pieni vesisuihku, joten uudestaan liikettä ei enää toistettu. Pääasiassa siis katseltiin myrtsin kiinnostuneesti pitkin olohuonetta vilistävää pentua.

"Kaipa mun pitää vaan tottua, mutta ei ilman mökötystä!"

Nyt Devi harrastaa tutustumisessa väsytystaktiikkaa eli hidasta etenemistä, sillä tyttö haluaa olla siellä missä Kajsakin. Se menee Kajsan lähelle, peruuttaa sitten hitaasti taaksepäin ja jää paikoilleen kun sähinä loppuu. Tällä hetkellä sopiva etäisyys on sängynmitta, eli molemmat neidit nukkuvat tyytyväisinä sängyn alla, Kajsa toisessa päässä ja Devi toisessa. Kattimaniassa vallitsee siis hetkellisesti uninen rauha, jollaista ei ole nähty pitkään aikaan, ei edes Kajsan ollessa ainoa kissa.

(Devistä ei ole kuvia, koska tutustumisvaiheessa pentu on hyvä karttamaan kameraa, eikä sähinäkään ole tallentunut kameralle)

perjantai 23. elokuuta 2013

Kotona

Oma koti kullan kallis, kirjoittajakin toteaa nopean nettiyhteyden, ikioman teekupin ja maailman parhaan sohvan ääreltä. Arvostan myös suuresti hiljaisuutta, jota en ole kuullut viiteen päivään. Toinen kaksijalkainen on hakemassa Kajsaa kotiin, ja Devi nukkuu.


Niin, Devi on myös kotona. Matkalla mauttiin ja riehuttiin kopassa, erittäin paljon, mutta kotona rauhoituttiin. Tai no, eihän tämä vielä ole koti, mutta Devin rohkeudesta päätellen siihen ei mene pitkään. Ei nimittäin kestänyt kauaakaan, kun tyttö jo tutki melko varmoin askelin olohuonetta ja keittiötä. Arastelu ja säikkyily tuli vasta, kun ryhdyin purkamaan tavaroita liikkuen äkkinäisesti ja kovaäänisesti, jolloin Devikin tuli levottomaksi. Välillä se maukui hädissään ympäriinsä kulkien, välillä taas pakeni nurkkaan piiloon. Istuuntuessani lattialle Devi tuli kuitenkin melkein heti luokseni kerjäämään huomiota tai leikkimään narunpätkällä, joten ihan kamalasti ei voinut pelottaa Nyt syötyään seikkailijatar nukkuu Kajsan tyynyllä, siinä on selvästi turvallista olla, kun jopa kehäämistä on kuultu. Täytyy vain toivoa, ettei arvon valtiatar päätä loukkaantua nukkumapaikkansa varastamisesta.


Tällainen pikakirjoitus siis. Huomenna saatte taas kuulla lisää!


tiistai 20. elokuuta 2013

Viikseilyä

Naukulan kerhon blogissa jätettiin elokuun alussa viiksihaaste, jonka tarkoituksena on muistuttaa siitä, että kesäkissoja  ei saa ottaa. Mekin osallistumme nyt lomatunnelmissa haasteeseen ja kehotamme viiksikuvien ohessa levittämään sanomaa siitä, että kissan ottaessa sen huolehtimiseen sitoudutaan kissan koko elämäksi. Jos kissaa ei jostain syystä voikaan enää pitää, tulee sille etsiä hyvä ja huolehtiva koti.

(Viiksien lisäksi näytetään, miten söpö nenä meidän tytöllä on.)

Onhan ne pitkät,

ja niiden kantaja söpö!

"Painu jo viikseen sen kameran kanssa!"

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Viiimeiset yksinäiset päivät

Kajsa on nyt viety hoitopaikkaan, miespuolinen kaksijalkainen on sanonut heipat ja kirjoittaja jättänyt haikeat hyvästit kaunokaiselle. Hoitopaikassa tietenkin ensin mökötettiin, mutta lopulta erottiin leppoisissa ja leikkisissä tunnelmissa, vaikka sängyn alta ei liikuttu mihinkään. Ikävä tulee, mutta ehkä kestämme viisi kisssatonta päivää (huomatkaa, ettei Kajsa ole Kattimanian ainoa draamailija).

"Kaikkea sitä kissa joutuukin sietämään..."

Näissä tunnelmissa siis toivotimme Kajsalle jo kotona mukavaa lomailua "mummin" luona ja kehotimme nauttimaan viimeisistä yksinäisistä päivistä. Hiljaa mielessämme toivoimme myös, ettei neiti ole ihan täysi pallo palatessaan takaisin, sillä mummilla on tapana ruokkia kissaa hitusen liikaa. Miten Kajsa sitten nimittäin voisi taistella Kattimanian valtiattaren paikasta ja pitää jöötä perheeseen saapuvalle pikku riiviölle?

(Ai niin, taisi kirjoittaja myös kiusata Kajsaa sanomalla, ettemme enää huoli kissaa takaisin, muttei kerrota siitä kenellekään, kun arvon valtiatarkaan ei välittänyt puheistani.)


perjantai 16. elokuuta 2013

Yödraamailua

Viime yönä tein kohtalokkaan virheen ja suututin arvon valtiattaren. Nousin nimittäin puoliunessa käymään vessassa ja onnistuin matkalla kaatamaan metallisen portin, joka oli oven takana piilossa. Meteli ei herättänyt suureksi hämmästyksekseni toista kaksijalkaista eikä toivottavasti naapureitakaan, mutta sängyn alla uinuva kissa heräsi, erittäin hyvin. Valtiatar siis ryömi sängyn alta loukkaantuneesti naukuen, katsoi minua murhaavasti ja jäi makuuhuoneen lattialle selvittelemään unista päätään. Sillä aikaa ehdin itse käydä vessassa ja palata sänkyyn jatkaakseni unia, kuvitellen herääväni aamulla virkeänä kertaamaan päivän tenttiin.

Väärin. Tunnetusti verisesti loukkaantunut kissa antaa vahingon kiertää, joten ensin neiti kulki ympäri asuntoa maukuen ja kävi sitten tyypilliseen mielenosoitustapaansa tekemässä haisevat asiansa suihkun alle hiekkalaatikon sijaan. Myös ruokapöydällä käytiin hyppimässä, ja tämä kaikki tehtiin siis kissalle hyvin epätyypilliseen tapaan kovaäänisesti tassutellen. Sen jälkeen neiti saapui nukkuvan kaksijalkaisen puolelle sänkyä repimään vimmatusti mattoa (mitä kissa ei tietenkään saisi tehdä).  Lopulta molemmat kaksijalkaiset olivat hereillä neljältä aamuyöllä, eikä kumpaakaan enää väsyttänyt, ei ainakaan niin paljoa, että unia olisi voinut jatkaa.

"Antaa vahingon kiertää" -missio oli siis suoritettu. Arvo valtiatar saattoi ryömiä takaisin sängyn alle, nukahtaa hyvinkin nopeasti tuhinauneen ja jättää kaksijalkaiset pyörimään levottomasti sängyssä. Ja mikä olikaan tämän tarinan opetus?

Älä koskaan herätä draamailuun taipuvaista kissaa keskellä yötä. Älä ainakaan silloin, jos haluat herätä aamulla virkeänä. Edelleen väsynyt, tentissä lähinnä nukkumista ajatellut kirjoittaja kiittää kuitenkin siitä, että ainakin blogiin on jotakin kirjoitettavaa.

torstai 15. elokuuta 2013

Oudon tuttua

Kattimaniassa vietetään hurjan matkustavaista elämää. Tällä kertaa lähdettiin juhlimaan synttäreitä Kajsan vanhaan kotiin toisen kaksijalkaisen veljen ja äidin luokse, eikä ketään - ei siis edes arvon valtiatarta - jätetty kotivahdiksi. Niinpä nyrpeä Kajsa kiskottiin sängyn alta, pakotettiin pukemaan valjaat (Kajsa on kuin hevonen, joka pullistelee valjaita pukiessa vatsaansa, joten se ei ole kovin sujuvaa hommaa) ja kaiken lisäksi vielä odottamaan ovella pääsyä käytävään. "Miten ne kaksijalkaiset kehtaavatkaan ensin herättää kauneusunilta, kiinnittää typerät narut sotkemaan kaunista turkkia ja sitten vielä hidastella kameran kanssa ovella?"


"Tuu nyt, mä en voi odottaa sekunttiakaan (vaikka äsken vastustelin uloslähtöä)!"


Ulospääsykään ei ollut kovin helppoa, sillä neiti näköjään on oppinut, että yhtälö valjaat + koppa = autoreissu, joten kissa vitkutteli kaikin mahdollisin keinoin matkalla autolle. Täydelliseen vastarintaan ei tietenkään voinut ryhtyä, sillä pitihän valtiattaren pitää yllä blogimainettaan, mutta vastaan oli silti pakko pistää. Portaissa hidasteltiin, käytävässä kierrettiin naru solmuun pylvään ympärille ja ulkona pistettiin jarru päälle asfaltille tultaessa. Kainaloon nappaamisenkin jälkeen piti maukua niin kovaa ja surkeasti kuin vain saattoi, jotta joku mahdollisista ohikulkijoista olisi tajunnut tulla pelastamaan neidin alamaistensa kidnappaukselta.


"Älä kuvittelekaan, että mä tulisin sinne!"


Autossa sen sijaan oltiin yllättävän hiljaa, kenties juurikin blogimaineen ylläpitämiseksi. Myöskään kylään saapuessa ei juurikaan nau'uttu, vaikkei vastaanotto ollutkaan paras mahdollinen. Norjalaisen metsäkissan tapaan vieraiden suhteen varautuvainen Kajsa ei nimittäin ollut kovinkaan innoissaan joukosta, joka sisälsi niin kylässä olevan hoitokoiran kuin huutavan lapsenkin. Kissa siis päätti pysytellä tiukasti kopassaan nukkumassa (sekä tietenkin katselemassa varautuneesti koiraa, joka älykkäänä yksilönä antoi kissan olla rauhassa), ja olisi varmasti ollut siellä loppuun asti, ellei tyhmä kirjoittaja olisi houkutellut neitiä ulos. Sen jälkeen livistettiinkin hyvin nopeasti vanhan tutun sängyn alle mököttämään. 


"Mitä toi äänekäs kaksijalkainen täällä tekee? Entä miks toi hurtta makaa tuijottamassa mua?"


Vieraiden lähdettyä Kajsa vihdoin uskalsi saapua katselemaan vanhoja tuttuja maisemia. Pienen alkuarastelun jälkeen käytiinkin merkkaamassa tutut tuolin- ja pöydänjalat omaksi reviiriksi rivakalla kiehnäämisellä ("Mikäs tää paikka on? Nää jalat on tuttuja, mut missäs kaikki mun hajut on?"), kunnes siirryttiin taas turvalliseen koppaan, tällä kertaa tosin tyytyväisesti kehräten. Kyseinen kehräys ei silti ollut mitään verrattuna siihen ilmeeseen, joka valtiattaren söpön nenän ja vihreiden silmien ympärille ilmestyi, kun uuden automatkan jälkeen metalliritilä poistettiin kopan ovisuusta ja kissa tunnisti oman valtakuntasa. Voi että kotiin oli mukava tulla! 


Tässä kuvassa ei pelotella kolmella torahampaalla kaksijalkaisia, vaan haukotellaan makeasti.


Väsynyt matkailija siis kiittää ja kuittaa aavistamatta, että sunnuntaina lähdetään taas reissuun, ja kun hoidosta palataan kotiin muutaman päivän päästä, ei neiti enää olekaan Kattimanian yksinvaltias. Sitä ennen pitää kuitenkin viettää viikonloppu täyttä elämää ja toivottavasti järjestää jotakin postattavaa blogiinkin.

tiistai 13. elokuuta 2013

Ihastusretkellä

Sunnuntaina Kajsa jätettiin taas vartioimaan Kattimanian valtakuntaa ja nauttimaan yksinäisyyden eduista (lue: nukkumapaikoista, joista kukaan ei häädä pois), kun me kaksijalkaiset suuntasimme äitini luokse puutöihin. Samalla reissulla kävimme taas tervehtimässä Deviä ja sen kumppaneita. Vierailu tosin jäi yllättävän ukkos- ja sadekuuron takia lyhyeksi, mutta kuvia ehti silti kertyä useampikin:

 Iida

Etualalla pentujen emo Sissi.


Toisen pentueen emo.


 

Kissojen kanssa ollessa iski hetkeksi pieni epäilys siitä, olimmeko tehneet väärän valinnan. Devi nimittäin oli entistä riehakkaampi, villimpi ja levottomampi, eikä se olisi malttanut olla hetkeäkään sylissä. "Miksi mun täytyy olla täällä, kun kaverit leikkii alhaalla?" Devin sisko puolestaan oli huomattavasti rauhallisempi tapaus, joka jaksoi/ehti myös sosialisoimaan. Mutta kuten toinen Kattimanian kaksijalkainen sanoi, valinta on jo tehty - ja sitä paitsi onhan Devi mahdottoman suloinen :)


Leikkihetki enon (siis nimenomaan emon veljen) kanssa. Etualalla Devi. 




Jestas kuinka paljon tyttö on jo kasvanut!




Seuraavalla vierailulla, puolentoista viikon päästä ei Deviä enää mennäkään tervehtimään, vaan haetaan tyttö kotiin. Jännityksellä ensi viikonloppua odotellessa!

maanantai 12. elokuuta 2013

Kissapostia

Viime torstaina Kattimaninaan saapui paketti, josta löytyi kaikkea kivaa (ja vähemmän kivaa) kisuille. Kajsa ei ole koskaan ollut innostunut avaamaan kaksijalkaisten kanssa uusia paketteja, koska arvon valtiattaren tapaan kissa odottaa palvelijoiden hoitavan tylsän homman. Kun leikkaamiset, repimiset ja tyhjentäminen on hoidettu, astuu Kajsa kuitenkin näyttämölle:




"Wuhuu, saalistettavaa! Ja laatikko, jossa vaani/jota vaania!"


Kun laatikko ja pakettinaru saapuvat, ei enää jaksa käyttäytyä arvokkaasti...

 ... tai ylipäätään älykkäästi.

Ja kun saalista saadaan kunnon ote, ei siitä päästetä irti.


"Mitä sä kuvaat? Et kai laittanu niitä tyhmii kuvii nettiin?"

Kanssa-asukkaiden iloksi Kajsa jaksaa leikkiä pakettinarun kanssa yksinäänkin vaikka tunteja, joskin yöksi lattialle unohtunut naru voi herättää myös suurta ärtyisyyttä neidin riehaantuessa aamuyöstä... 

Ai niin, mitä sieltä paketista sitten löytyi? Ruokaa molemmille tytöille sekä kissatunneli  ja käyttötavaraa Deville.