Joulua

Haluamme toivottaa teille maukasta, hauskaa ja ennen kaikkea tervettä joulunaikaa!

 - Piki, Devi, hiljattain tervehtynyt Iskä sekä edelleen sairastavat Mami ja Kajsa -

Kesä tiivistettynä

Piki ja Devi: 

Ollaanko kavereita jookos

niin kuin ananas ja kookos?

Mami sanoi kesän alussa, että kesällä on vain töitä ja siten aikaa ylläpitää blogia. Kun kesä oli loppu, sanoi se samaa syksystä. No, ootte varmaan huomanneet miten siinä kävi. Siksi päätettiin ennen huomista Purnauskis-tapaamista tiivistää meidän kuulumiset yhteen postaukseen:

Meno on ollut kissamaista.

Kesäkuussa Mami meni taas samaan paikkaan töihin kuin viime vuonna. Koska Iskä on ollut maaliskuusta asti täyspäiväisesti työssä, jouduttiin yhtäkkiä olemaan kauhen paljon keskenämme. Ruokakin tuli usein myöhässä.

Heinäkuussa oli paljon kaikkea. Ensinnäkin tuli joku Pokemon Go, minkä takia Mami ja Iskä alkoivat tekemään pitkiä kävelyitä ilman meitä kissoja. Mälsää! Eikä se homma oo loppunut vieläkään. Lisäksi ne jätti meidän yhdeksi viikonlopuksi ja menivät jonhonkin rippijuhliin ja tapamaan isoja koiria. Devin ihastus (sellanen Iskän kaveri) kävi sitten ruokkimassa. 

Sitten oli yhden tyypin Häät. Niistä Mami on vouhkannut kokonaisen vuoden, koska ne oli ekat häät johon se on osallistunut ja lisäksi sen järkkääjä on Mamin läheinen ystävä (se, joka tykkää eniten Kajsasta - outo tyyppi siis). Sinnekin meni oikeastaan yksi viikonloppu. Ei tiedetä mikä sen jutun idea oli, mutta ainakaan se kaveri ei oikein tykännyt meidän seurasta, kun se tuli joltain hääkuvausreissulta piipahtamaan meille valkoisessa puvussaan. Jätettiin kuitenkin pari karvaa siihen pukuun, eli tavallaan oltiin mukana niissä häissä. 

Oli meillä vieraitakin, nää tyypit tuli taas (kuten joka vuosi; toinen niistä oli muuten se, jonka rippijuhliin Mami ja Iskä menivät). Jätkät oli tänä vuonna superkivoja, koska niillä oli hyvä unirytmi; ne valvo yöt ja nukku ku Mami ja Iskä oli töissä - vähän niin kuin me siis. Valvottiin sit niiden kanssa ja oltiin päivät väsyneen onnellisia eikä riiviöity yhtään.

Enhän mä riiviöi muutenkaan. Tässäkin vaan järjestin pöydän paremmin. 

Elokuussa Mami hyppäs suoraan kesätöistä osa-aikatöihin (14h/viikossa, eli se on joka arki-ilta töissä). Lisäksi se sai päähänsä, et neljässä kuukaudessa voi tehdä gradun loppuun ja suorittaa 35 opintopistettä. Sanoo, että on pakko, koska jotkut tukikuukaudet loppuu. Ei olla ihan varmoja mitä sekään tarkoittaa, mutta ainakin Mamilla on kauheesti hommia. Käytiin kuitenkin Mummilassa kylässä. Oli kivaa, vaikka autossa onkin mälsää.

Pistin vahingossa tassuni tonne juttuun. Oli kamalaa.

Mä taas seikkailin sisällä.

Sitten on ollut yksi ikävyys: "Mummi" (Mamin äiti) sai syyskuun alussa ison aivoinfarktin ja on ollut kolme viikkoa sairaalassa. Mami on sitten joutunut hoitamaan sen asioita siskonsa kanssa, koska "Mummin" toinen puoli halvaantui ja lisäksi se on toisinaan vähän omissa maailmoissaan. Meitä ei kuitenkaan oo unohdettu, "Mummilla" menee päivä päivältä paremmin ja Mamikin voi ihan hyvin.

Kaiken kukkuraksi Mami ja Iskä lähtivät viikonlopuksi Pärnuun (varasivat matkan jo toukokuussa) ja taas me oltiin yksin. Iskän äiti kävi sentään ruokkimassa kahdesti päivässä. 

Iskän ja Mamin piti lähteä Tallinnaan asti katsomaan muita kissoja! 

Mami yrittää ehtiä laittamaan niistä kuvia joku päivä.

Mutta kuullaan taas! Nyt on iltariehun aika.

Niin tuli meille myös uudet kalusteet patiolle ku se remppa oli ohi.
Nykyään saan myös ulkoilla tuolla yksinäni, valjaissa tietenkin. (Ja Mami tai Iskä istuu ikkunan toisella puolella vahtimassa.) Devi ei saa, koska se rimpuili jo kerran irti Vänttisen valjaista ja lähti seikkailemaan. Mamin onneksi se reissu vei vain lähimmälle ruohotupolle. 

Pahvilaatikkorakkautta

Kissat ja laatikot vain kuuluvat yhteen, sen tietävät kaikki. Meillä tosin on vain yksi 100% laatikkokissa: Piki. Jokainen laatikko kuuluu ensisijaisesti Pantterille ja toissijaisesti Deville, mikäli tyttö joskus haluaa hengailla laatikoissa. Arvon Valtiatar ei moisiin hupsutuksiin alennu. Pikin laatikkorakkaus on saattanut viedä kaksijalkaisetkin mukanaan - katsokaa vaikka: 

"Yhtenä päivänä Iskä teki mulle tällaisen!"

"Ja mami väsäsi luolan seikkailuja varten."

Pahvinen huvipuistokin me ollaan saatu. 

"Pikin uutislähetyksestä, hyvää iltaa!"

Ja lepopaikka sunnuntaiksi, kun tarpeeksi sinnikkäästi vaadin sitä tuulikaapista takaisin eteisen lattialle. 

Sen verran suurta intohimo laatikoita kohtaan on, että Piki on jopa opetellut itse avaamaan ja purkamaan Zooplussan paketit (vinkkinä kavereille: ne ohuet vihreät muovit ja teipit jaa helposti kynsillä rikki). Silloin pääsee myös ensimmäisten joukossa katsastamaan mahdolliset herkut.

Surullisia päiviä ovat ne, joina Iskä päättää viedä laatikot keräykseen tai Mami palauttaa tilaamansa vaatteet. 

Mites teillä, rakastatteko yhtä paljon laatikoita? Onko lemppareita? Joudutteko kokemaan usein suurta väryyttä, kun teille väitetään, että lattialla lojuvat laatikot näyttää sotkuisille?

(Kissojen mielestä nootin antamisen väärtiä on myös se, että nyt kun Mamilla ei ole kuin töitä, ei Mami ole erityisemmin viihtynyt koneen äärellä päivittelemässä blogia vaan toljottanut sen sijaan iltaisin tv-sarjoja.

Ei niin pitäisi tehdä, kun juttua ja kuvia riittäisi moneksi kuukaudeksi!)

El ja Pikin valitusvirsi

Piki: Tää taitaa olla mun eka postaus, eikös ookin? En yleensä viitsi jakaa aivotuksiani Laumanjohtajan (jota myös Mamiksi ja Kirjoittajaorjaksi kutsutaan) kanssa, joten oon ollu aikas hiljainen täällä blogin puolella. Ei sillä että muutenkaan kauheasti puhuisin, paitsi Vanhukselle aina ruoka-aikana. 

Että mä oon hyvä.

Mut tänään on ollut niiin tyhmä päivä, että päätin antaa ääneni kuulua. Erittäin kovaa, varsinkin auton takapenkillä: jouduin meinaan eläinlääkäriin! Ei siinä el:ssä nyt varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta kopat ja autot - ei kiitos, panttereiden kuuluu elää vapaudessa. Kostoksi kakkasin menomatkalla koppaan, ja tulomatkalla sitten pissasin. Eka oli ihan fiksu idea, sai el ja Laumanjohtaja vähän extra-puuhaa, mut jälkimmäisessä pilkka osu omaan nilkaan. MÄ JOUDUIN NIMITTÄIN PESULLE! Hyi h*lkutti kun oli inhottavaa, häntä on vieläkin märkä. Laumanjohtaja sai toki kiitokseksi ihan sekaisen vessan ja muutaman naarmun. Kuvia en antanut mun alennustilasta ottaa, mutta näköjään toi sai yhden napattua. 

(Ai niin, muistin juuri, että reilu viikko sitten kurkkuun tungettiin myös todella pahnamakusia tabletteja, kuulemma el:n takia. Sekin oli syvältä.)

Ai pitäs sanoa jotakin siitä eläinlääkäristäkin? No, mä ja Kamu (Devi) siis mentiin perustarkastukseen ja rokotettavaksi. Se oli ihan ok juttu, piikki ei varsinaisesti tuntunut ja meitä kehuttiin hyväkuntoisiksi ja -käytöksisiksi; en siis purrut ketään. Kamu oli oma outo itsensä, eli seikkaili ja katseli kaikkea innoissaan. (Ei yhtään kiva juttu.)

Hyvä juttu on myös se, että seuraava kerta on kuulemma 3 vuoden päästä - johonkin kissainfluenssaankin on kehitetty sellanen pitkä suoja. Siis seuraava kerta piikkien osalta - lääkäriin jouduin kai uudestaan, koska kuulin LJ:n ja el:n keskustelevan jostakin verikokeista ja inhalaattoreista. Sana "astma"* mainittiin kans, LJ kuulemma on epäillyt sellasta mun yskäkohtauksien takia. El tuntui olevan samaa mieltä, ja kehotti seuraamaan tilannetta. Lähetti myös Toiselle Kaksijalkaiselle sellasia terveisiä, et hurinahirviö kannattaisi ottaa esiin päivittäin. 

Mukavampaa alkanutta viikkoa kaikille!

* Kirjoittaja: tästä lisää joskus toiste. Ei kuitenkaan syytä huoleen; kohtauksia on olltu vähän eivätkä ne ole rajuja. Olen kuitenkin todella kiitollinen blogimaailmasta, esim. ilman Nilssonin astmaa käsitteleviä postauksia en olisi osannut tunnistaa yskää astmaksi. 

Synttäreillä

Sofi <3

Hieman höpsähtäneillä Kissojen todellisen arvon ymmärtävillä on tapana järjestää tempauksia, jotka saattavat joidenkin muiden (kuten meidän toisen kaksijalkaisen) mielestä olla hieman outoja. Esimerkiksi tänään juhlimme muutamien kissabloggaajien kesken 10 vuotta täyttäneen Sofin synttäreitä. Meno näytti tälle:

Pökälekakku.

Kissoja, kissoja!

Olga ymmärsi pysyä kissatätien ulottumattomissa.

Päivänsankari näyttäytyy. 

Synttäreiden päätteeksi suunnattiin vielä meille ihastelemaan Kattimanialaisten kauneutta. Piki ja Devi toivottivat vieraat tervetulleiksi heti ovella, Arvon Valtiatar puolestaan piti tyypilliseen tapaansa vastaanotto valtaistuimellaan. Iso lauma kissatätejä aiheutti pientä hämmennystä, mutta lopulta kissat nauttivat saamastaan huomiosta täysin rinnoin. Devi myös löysi itselleen uuden rakkauden:

"Mun kenkä!"

P.S Jaksoin eilen vihdoin ja viimein kaivaa järkkärin esille kaapista, wuhuu! Edellisestä kerrasta saattaa olla hiukan aikaa, kun muistikortilta löytyi myös (julkaisemattomia) joulukuvia. Nyt vain pitäisi selvittää, millaisilla muokkauksilla kuvat näyttävät parhaalle - meillä on uusi näyttö, jonka väri- ja kontrastiasetukset ovat ihan erilaiset kuin nykyisin kakkosnäyttönä toimivassa edeltäjässään. Sanokaa siis ihmeessä, mikäli kuvien säädöt vaikuttavat olevan ihan pielessä!

Vieraiden lähdettyä alkoi möksötys.

Pikin ja Devin metsäseikkailut

Pieni kissa suuressa maailmassa.

Mutta! Mihin ne menee ilman mua?

Iskä! Mä luulin et sä jätit mut!

Kai mä muutaman askeleen voin ottaa... Tuuthan sä varmasti perässä?

Pikku hiljaa, hitain askelin ja pitkäksi venytetyin pinnoin, olemme päässeet Pikin kanssa seikkailemaan Devin lempimaastoihin. Vieläkin on hieman työnsarkaa tuon liikkumisen suhteen, mutta ehkäpä homma vähän helpottaa, kunhan saamme Pikille omat Vänttisen valjaat (kolmisen viikkoa sitten tilatut osoittautuivat liian isoiksi). Nyt  meno on tupannut olemaan pääasiassa sellaista "kävellään 2 minuuttia, sitten itketään hyvin pentumaisella äänellä ja vaaditaan pääsyä Iskän tai Mamin syliin, ollaan siellä hetki ja sitten taas seikkaillaan pari minuuttia". Ulkoilun suuresta jännittävyydestä huolimatta Piki tuntuu selvästikin viihtyvän metsässä - lenkkejä seuraavina päivinä poika yritää lähteä oma-alotteisesti ulos avaamalla tuulikaapin oven. Onneksi ulko-ovea kissa ei sentään saa auki. 

Ai niin, positiivista olisi myös se, jos Devi lakkaisi halveksimasta kaveriaan retkien lomassa - tytön mielestä Pikin nössöily on niiiiin säälittävää ja hidas käveleminen niiiiin hermoja raastavaa, ettei tyttö ole muka tuntevinaan painikaveriaan ulkona. Metsässä pitää mennä ja seikkailla, ei piilotella ihmisten jaloissa!

Syli - Pikin metsärakkaus.

Kivi - Devin metsärakkaus.

Mietteitä kolmannen kissan ottamisesta

Enpä ehtinyt eilen viimeistelemään tätä julkaisua, vaikka niin toivoin.

Lukijan pyynnöstä vastailen tässä postauksessa esitettyihin kysymyksiin. :)

1. Kuinka muut kissat suhtautuvat uuteen tulokkaaseen?

Devi suhtautui Pikiin aivan kuten oletimmekin - innokkaana tutustumaan uuteen kaveriin. *

Kun Piki ei ollut yhtä innostunut ryhtymään pikkukissan bestikseksi vaan sähisi ja murisi vielä useammankin päivän jälkeen, alkoi Devi kuitenkin osoittamaan stressaantumisen merkkejä; neiti ei ole kovin hyvä käsittelemään vihamielistä suhtautumista. Onneksi Piki ymmärsi alle viikossa, ettei Deviä tarvitse pelätä ja alkoi tehdä tuttavuutta uuteen kaveriinsa - siitä ei sitten mennyt kauaakaan, kun meillä nähtiin jo ensimmäiset hipparallit. Sydänystäviä noista kahdesta ei kuitenkaan varmaan koskaan tule, sillä Piki ei ole mikään hempeilijä eikä Devi hae läheisyyttä muilta kissoilta, mutta ainakin kissat leikkivät ja seurustelevat keskenään.

*Uskaltaisin kuitenkin väittää, että tässä suhteessa Deviä ei kannata ajatella tyypillisenä kissana - oman kokemukseni mukaan edes sosiaaliset kissat eivät ole yleensä valmiita tuosta noin vain kaveeraamaan minkä tahansa nelijalkaisen otuksen kanssa. Mutta Devi onkin Devi, sellainen 100% rakkauspakkaus <3

Mitä taas tulee Kajsaan, niin Arvon Valtiatarhan ei edes alkuun tajunnut, että kotiin on tullut uusi kissa. Kun Pikin läsnäolo lopulta iski hitaan vanhuksen tajuntaan, ilmoitti Kajsa olevansa paikan pomo ja jätti Pikin omiin oloihinsa. Yhteiselo sujui kohteliaan etäisissä merkeissä useamman kuukauden, kunnes Piki sai päähänsä, että Kajsastakin voisi saada leikkikaverin. Niinpä Pantteri alkoi ajaa Kajsaa takaa, läpsiä tätä ohi kulkiessa tassuilla sekä vaania Valtiattaren jokaista liikettä. Käytöstä on vain vahvistanut Kajsan tapa sähähtää vähän ja juosta sitten karkuun. Jossain vaiheessa Kajsa alkoi olla niin stressaantunut ja peloissaan (ei esimerkiksi muka uskaltanut mennä vessaan vaan kakkasi makuuhuoneeseen), että jouduimme oikeasti miettimään, pitäisikö Pikille etsiä uusi koti. Onneksi kevätaurinko on tuonut marttyyriin sen verran energiaa ja matriarkkaattista asennetta, että pakoon juoksemisen sijaan Kajsa on alkanut antamaan Pikille nenille. Ei Piki tietenkään ole lopettanut kontaktin ottamista Kajsaan, mutta asenne on muuttunut huomattavasti kunnioittavammaksi - esimerkiksi eilen Piki ryömi sohvan alitse patterille suunnatessaan, kun ei (muka) uskaltanut kulkea keskellä olohuonetta makaavan Kajsan ohi. 

Devin tullessahan tilanne oli ihan toinen: Kajsa kulki seiniä pitkin, murisi ja sähisi, piiloutui kaappien alle ja yritti pitää Devin kaukana itsestään. Ilmeisesti taustalla oli pelko vihaisen emon läsnäolosta. Kavereita Devi ja Kajsa eivät ole vieläkään, mutta Kajsa on oppinut sietämään Deviä ja Devi varomaan Kajsaa. Tosin nyt Pikin tulon jälkeen Kajsa on selvästi ollut suopeampi Prinsessaa kohtaan, käynyt aina välillä nuuskuttelemassa ja jopa nukunnut sängyssä pikkuisen lähellä - ehkäpä rasittavan Pantterin läsnäolo on saanut Kajsan tajuamaan Devin hyvät puolet. 

2. Onko meillä aikaa?

Suurin syy kolmannen kissan hankkimiselle oli toive saada levottomalle Deville kaveri ja sitä kautta voida aina toisinaan luistaa kissojen kanssa vietetystä ajasta, ainakin kiireisinä päivinä. Emme kuitenkaan olleet ottaneet huomioon yhtä pientä seikkaa: mitä jos uusi kissa vaatisi Deviäkin enemmän huomiota? Pikin hankkiminen nimittöin rauhoitti kyllä Deviä - neidin ainoa pahe on aina silloin tällöin vaatia kovaäänisesti ulospääsyä - ja vähensi tarvetta saada viettää aikaa meidän kaksijalkaisten kanssa, mutta Piki sen sijaan... 

En tiedä mistä poika kaiken energiansa hankkii, mutta katti on aivan mahdoton! Liiankin usein tuntuu, että tekeepä Pikin kanssa mitä tahansa, riittää energiaa silti pahantekoon ja huomion hakemiseen. Piki esimerkiksi osallistuu aktiivisesti kaikkiin päivittäisiin askareisiin - purkaa kauppakasseja, vaihtaa lakanoita, vahtii ruuanlaitto ja siivoamista, etsii kadonneita tavaroita, on meikkaustuomarina, valitsee vaatteita, piilottelee näytön takana kaksijalkaisen ollessa koneella... -, minkä lisäksi Pantteri saa vaihtelevasti ulkoilla, leikkiä, tapella, temppuilla ja hankkia ruokansa aktivointilelusta. Itsenäistä tekemistäkin on tarjolla, esimerkiksi kiipeilypuun, pahvilaatikoiden, lelujen ja Devin muodossa, mutta silti energiaa jää esimerkiksi muovin pureskelemiseen, kaapinovien rämpyttämiseen, tuulikaapin oven availuun, tavaroiden pudotteluun sekä laumanjäsenten (kissojen ja kaksijalkaisten) kiusaamiseen. Pikin kanssa pitäisi siis olla jatkuvasti tekemässä jotakin. Onneksi Pantteri sentään pyhittää pari tuntia päivästä levolle.

Mutta mikäli Devi on äärisosiaalinen tapaus, niin sanoisin Pikin olevan keskivertoa energisempi. Yleisesti ottaen samoja juttuja, joita tekee yhden tai kahden kissan kanssa voi tehdä myös yhtä aikaa myös kolmen seurassa. Esimerkiksi leikittäminen, ulkoilu ja huomion antaminen toimivat kaikki ryhmässäkin, vaikka jokainen kissa tietenkin tarvitsee myös yksilöityjä ajanviettotuokioita.  

3. Onko meillä rahaa?

Raha ei oikeastaan ole enää iso kynnyskysymys, kun toinen kaksijalkainen on siirtynyt siviilipalveluksen päivärahoista oikean palkkatyön pariin ja itse puolestani olen alkanut työskentelemään opintojen ohella. Ei raha siltikään olisi tullut ongelmaksi, sillä - yllättävää kyllä - meillä kolmas kissa ei ole juurikaan lisännyt menojen määrää. Olemme esimerkiksi voineet siirtyä ruuassa suurempien erien ja pakkauskokojen ostamiseen, jolloin ruokien kilohinnat ovat huomattavasti edullisempia. Pellettejäkin pystyy nykyään ostamaan isossa säkissä, kun niiden menekki on entistä suurempaa - niihin rahaa menee jopa vähemmän kuin ennen. Yhteensä kustannukset ovat nousseet ehkä 10-20 eurolla kuukaudessa. 

Eläinsuojelun kautta tulleena kissana Pikiä ei edes tarvinnut siruttaa tai leikata, eikä katille ole tarvinnut hankkia mitään muita uusia tarvikkeita kuin valjaat (Vänttinen, 15€; tilasin juuri viikonloppuna) ja pari tennispalloa. Tai no, jos tarkemmin miettii, niin onhan Pikin takia pitänyt myös ostaa uusia ruokakippoja, vaihtaa kaappien kahvat ja hankkia lapsilukkoja oviin... Eläinlääkäriin ja matolääkkeisiin menee tietenkin hieman enemmän rahaa, mutta ne ovat onneksi kiinteitä menoja, johon on helppo varautua. 

***

On myös hyvä huomioida, että uusi kissa muuttaa myös ihmisten elämää ja arkea. Vaikka kuinka tiedostaisi, että jokainen kissa on oma persoonansa, niin silti voi tulla yllätyksenä, millaisia persoonia löytyy - etenkin jos hankkii aikuisen kissan, jonka persoonan muodostumiseen ei voi juurikaan vaikuttaa. Meillä ainakin on mennyt moni asia uusiksi tuon muovia syövän, ovia availevan, telkkaria sylissä katsovan, joka paikassa kiipeilevän ja tavaroita tiputtelevan riiviön myötä ;) Itse tunsin alkuun myös huonoa omaatuntoa, koska Piki ei ollut yhtä tärkeä kuin Kajsa ja Devi. Tietenkin tiesin, ettei kiintymys muodostuisi hetkessä, mutta minkäs sitä tunteilleen voi. Nyt en vaihtaisi mistään hinnasta pois <3

P.S Kannattaa varautua myös siihen, ettei sängyssä tai sohvalla ole enää tilaa kaksijalkaisille.

Tuliko mieleen lisäkysymyksiä?