Sivut

perjantai 17. tammikuuta 2014

Epäonnea


"No kuvaa nyt, jos välttämättä tahdot."

Täällä Kattimaniassa ei ole ollut maailman onnekkain viikko. Tai no, kissat ovat olleet tyytyväisiä tavalliseen elämäänsä (lukuunottamatta sitä, että molemmat tahtoisivat ulos, vaikka pakkasen takia haluavat myös heti ulos - Devi onkin karannut jo kahdesti ulko-ovesta rappukäytävään), mutta meillä kaksijalkaisilla ei ole ollut onni myötäinen (Nälkäpeli-fani ilmoittautuu!). Pahin päivä oli tiistai. Ensinnäkin rakas, vanha kamerani hajosi. Tai jos tarkkoja ollaan, niin objektin motoriikka hajosi, mutta koska uusi ja eri merkkinen kamera olisi jossakin vaiheessa tarkoitus hankkia, niin ei mitään järkeä sijoittaa uuteen objektiiviin. Lisäksi hukkasin osan kandimateriaaleistani, mutta ei siitä sen enempää.

"Oisko tämmönen mietiskelevä katse hyvä?"

Noiden juttujen lisäksi bugin sisältänyt muistitikku formatoi toisen kaksijalkaisen suurimman kiintolevyn, eli juuri sen, joka sisälsi kaikki kuvat. Ja koska tässä taloudessa mikään ei ole sitä mitä voisi olettaa, niin datanomin kone on ainoa, josta EI ole otettu varmuuskopioita. Sinne siis menivät kaikki toisen kaksijalkaisen kuvaamiset ja minulta lähes kaikki viimeisen vuoden aikana otetut kuvat - vain muutamat tapaukset ovat olleet minun kannettavalla (ja siten myös ulkoisella kiintolevyllä). Juu, suurin osa kuvista oli kissakuvia (kröhöm...), mutta joukossa olivat myös monet Devin pentukuvat ja kaikki blogia varten säästetyt otokset :( Tästä syystä blogissa tullaan siis näkemään huomattava määrä kännykkäkuvia, vaikka toinen kaksijalkainen innostuikin kuvailemaan temppuilevan objektiivin kanssa -lähikuvat kun onnistuvat edelleen. Tämän postauksen kuvat ovat satoa niistä juuri kokeiluista.

"Vai tällainen katse kaukaisuuteen?"

Kaikesta huolimatta toivotamme teille kaikille oikein hyvää viikonloppua! Tänne kannattaa tulla vilkaisemaan viimeistään sunnuntai-iltana, jos olisin saanut kirjoitettua Devin hampaidenlähdöstä ;)

"Riittää jo!"

9 kommenttia:

  1. Ai kamala! Mullakaan ei ole varmuuskopioita missään! Apuwa

    VastaaPoista
  2. Voi harmeja:( Yleensä ne tulevat yht'aikaa.
    Varmuuskopiointia pitäisi meilläkin tehdä useammin.

    VastaaPoista
  3. Voi mitä epäonnea! Sitä itsekin tuudittautuu siihen ettei minulle nyt mitään voi käydä... Viikonloppuja teillekin -epäonnesta huolimatta!

    VastaaPoista
  4. Voi harmi ja hammastenkiristys!

    Mutta kauniit ovat kyllä nämäkin kuvat.

    VastaaPoista
  5. Hyvää viikonloppua vastoinkäymisistä huolimatta! Harmillisia tuollaiset!

    VastaaPoista
  6. Jokos siellä ollaan vastoinkäymisistä toivuttu? Varmaan :)

    VastaaPoista
  7. Ihania ilmeitä! Epäonnea on kyllä ollut kerrakseen... pitääkin muistaa itsekin ottaa ne varmuuskopiot taas vaihteeksi!

    VastaaPoista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!