Sivut

tiistai 22. lokakuuta 2013

Arvostelija

Kaksijalkaiset vaihtoivat flunssaiset ja kissankarvaiset petivaatteet omasta mielestään ihanan puhtaisiin ja raikkaisiin, mutta Devi ei ollut asiasta samaa mieltä. Alle minuutissa neiti oli oksentanut juuri laitetulle lakanalle, tarkoituksenaan kai kertoa, että lakana oli joko liian puhdas tai sitten valmiiksi likainen. Eihän siinä auttanut kuin aloittaa alusta ja toivoa, että uusi aluslakana kelpaisi arvon neidille.

"Siinä se on."

Aamulla Devi puolestaan otti kantaa Mamin edellisenä iltana tekemää päärynäpiirakkaa kohtaan. Kun Devi jätettiin kaksin juuri leikatun ja tietokonepöydälle viedyn piirakan kanssa, niin ei kulunut aikaakaan, kun makuuhuoneesta kuului kolaus ja piirakka lautasineen oli kadonnut. Pienen etsinnän jälkeen se löytyi pöydän vieressä olevasta roskiksesta käytettyjen nenäliinojen päältä. Mamin piiras oli Devin mielestä siis selvästikin syömäkelvotonta  - tai sitten Devi otti kantaa toisen kaksijalkaisen jatkuvaan herkkujen syömiseen.

Onneksi kotona asustaa tällainen laadunvalvoja.

Translation: Our little critic.

11 kommenttia:

  1. Hyvä palveluskunta todellakin laittaa puhtaan oksennusalustan, joilloin oksentaminen on kissasta edes jotenkin siedettävää. Terveisin: Triolat

    Ps. Jos leivotaan, sen pitää olla kissoille. T. Samat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me oikein diggailla leipomuksista, joten saavat kyllä tehdä jatkossakin itselleen, kunhan se aika ei kuitenkaan ole meiltä pois. -Kajsa & Devi-

      Poista
  2. Ehkä lakanan värisävy ei ihan miellyttänyt. Ja ehkä omenapiirakka olisi maistunut paremmin. Pitää olla tarkkana jos haluaa hyväksynnän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin mahdollista tuokin, kun hieman kermaisemman valkoisen lakana kelpasi lopulta. Selvästikin :)

      Poista
  3. Siis voi ei. Elämä kriitikon kanssa voi olla haastavaa.

    VastaaPoista
  4. No mutta teillähän tiukat kriitikot on!

    PS. Taru osui taas kerran naulan kantaan! :D

    VastaaPoista
  5. Aika lailla hyvin keskelle lakanaa tähdätty! Tarkkaa kritiikkiä!

    VastaaPoista
  6. Joo kyllä sekä omia että naapurin "tuotoksia" pitää tietty tovi ihailla. :)

    VastaaPoista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!