Pikin ja Devin metsäseikkailut

Pieni kissa suuressa maailmassa.

Mutta! Mihin ne menee ilman mua?

Iskä! Mä luulin et sä jätit mut!

Kai mä muutaman askeleen voin ottaa... Tuuthan sä varmasti perässä?

Pikku hiljaa, hitain askelin ja pitkäksi venytetyin pinnoin, olemme päässeet Pikin kanssa seikkailemaan Devin lempimaastoihin. Vieläkin on hieman työnsarkaa tuon liikkumisen suhteen, mutta ehkäpä homma vähän helpottaa, kunhan saamme Pikille omat Vänttisen valjaat (kolmisen viikkoa sitten tilatut osoittautuivat liian isoiksi). Nyt  meno on tupannut olemaan pääasiassa sellaista "kävellään 2 minuuttia, sitten itketään hyvin pentumaisella äänellä ja vaaditaan pääsyä Iskän tai Mamin syliin, ollaan siellä hetki ja sitten taas seikkaillaan pari minuuttia". Ulkoilun suuresta jännittävyydestä huolimatta Piki tuntuu selvästikin viihtyvän metsässä - lenkkejä seuraavina päivinä poika yritää lähteä oma-alotteisesti ulos avaamalla tuulikaapin oven. Onneksi ulko-ovea kissa ei sentään saa auki. 

Ai niin, positiivista olisi myös se, jos Devi lakkaisi halveksimasta kaveriaan retkien lomassa - tytön mielestä Pikin nössöily on niiiiin säälittävää ja hidas käveleminen niiiiin hermoja raastavaa, ettei tyttö ole muka tuntevinaan painikaveriaan ulkona. Metsässä pitää mennä ja seikkailla, ei piilotella ihmisten jaloissa!

Syli - Pikin metsärakkaus.

Kivi - Devin metsärakkaus.