Sivut

perjantai 26. joulukuuta 2014

Lahjat ja aaton tunnelmia

Kattimaniassa joulua vietettiin kahteen klaaniin jakautuneena: kissat saivat jäädä nauttimaan sydämensä kyllyydestä kuusesta ja sen tarjoamista virikkeistä, kun taas kaksijalkaiset suuntasivat naapuripaikkakunnalla vieraisiin toisen kissan luokse. Reissuun lähdettiin aamulla ja kotiin palattiin illalla, tietenkin kissojen ruoka-ajaksi. Tässä muutamia kuvia joulutunnelmista aatolta:

Edit: Kuusi meinasi unohtua!

Joulupöytä.

Paljon tuttuja herkkuja (myös laatikoita, vaikkei niitä ole vielä pöytään ehditty tuoda), mutta myös uusia tuttavuuksia, esimerkiksi välimerellistä lohta ja feta-punajuurisalaattia. Itse kannoin jälkkärien lisäksi joulupöytään juustoja, perinteistä rosollia ja tofu"kinkkua".

Joulun suloisin otus nukkumassa Toisen kaksijalkaisen veljen sylissä. 
Lisää kuvia luvassa sunnuntaina! (Niitä on sitten PALJON.)

Sitten se kiinnostava (?) osuus eli lahjat. Tänä vuonna kissat eivät saaneet yhtään pakettia, kun lahjoja ei jaettu kotona, mutta eivät neidit silti ilman lahjoa jääneet:

Herkkuja! Paljon herkkuja! 
(Kissanminttuherkut tarkoitettu erityisesti Kajsalle.)

Rapinapalloja. Näitä tuli neljä kappaletta; yksi on yhä paketissa, yksi vietiin Wilmalle, yksi on sohvan alla ja yksi kiinnitettiin tuhotun sulkalelun naruun.

Lisäksi Deville ostettiin tuollainen ihan itsekseen liikkuva ötökkä, jonka neiti tosin sai jo viime viikolla, kun virtaa oli vähän liikaa. Arvio: lattialla suriseva ötökkä on ihan kiva, mutta parhaimmillaan se on liikkumattomana. Ei kai meidän tyttö ole sisimmässään pieni arkajalka?
Leikkihetkestä lisää kuvia ensi viikolla.

Kännykkäkuva. Muutama esimerkki Kirjoittajan lahjasaldosta: Iltalaulu-muki (paketeista paljastui myös toinen mukisuosikki eli Taika-sarjan mustavalkoinen puolen litran jätti), suojakuori Koboon sekä 10€ lahjakortti Elisakirjaan - kaikki Toiselta kaksijalkaiselta. Suklaat taas ovat Toisen kaksijalkaisen lahjasaldosta vohkittuja, mutta ei nyt takerruta siihen ;)

Lahjasaldo oli siis varsin mukava (äitini mukaan liian mukava minun ikäiselle ihmiselle), vaikka sain jo ennakkoon esimerkiksi lipun Apulannan marraskuun keikalle ja Citymarketissa kampanjatuotteena olevan Pentikin pussilakanasetin (tai siis me saimme). Myös Toinen kaksijalkainen löysi paketeista erittäin kivoja yllätyksiä. Kattimaniassa on selvästi oltu kilttejä ;)

Entä olitteko te muut olleet kilttejä?

4 kommenttia:

  1. Meillä vain Pena sai lahjoja, itse olen ilmoittanut jo monta vuotta sitten, että en tarvitse mitään uutta, joten lahjoja ei tarvitse raahata. Nyt on ensimmäinen joulu kun tämä uskottiin. :)
    Kivoja lahjoja teille kaikille näyttää tulleen. Pitää Penan lahjavuoresta kertoa tässä lähipäivinä kun taas ehtii paremmin istuskella koneen edessä.

    VastaaPoista
  2. Kauniin tunnelmallinen joulu on teillä ollut ja hyödyllisiä lahjoja. Täällä alkaa emännän suklaaähky hieman helpottaa, mutta kissoilla ei tee tiukkaakaan vakuuttaa, että nami jos toinenkin maistuisi vielä...!

    VastaaPoista
  3. Kyllä oltiin oltu kilttejä, niin kissat kuin palvelijatkin :)

    VastaaPoista
  4. Hurjan suloinen kisuli siellä! :) Kivat lahjat! Meillä näemmä mamikin oli ollut oikein kilttinä, paljon tuli pehmeitä paketteja, suklaata ja muuta. :3

    VastaaPoista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!