Sivut

lauantai 6. joulukuuta 2014

Itsepäisyyspäivän kuulumiset

Ihan ensimmäiseksi hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Sitten siirrytään kuulumiisiin.



Kattimanialla kävi taas onni arvonnoissa, sillä voitimme Tassulinnan kisasta (nais)ihmiselle suunnatun paketin. Tykkäsin, varsinkin suklaasta ja huivista! Paljon kiitoksia siis :) Pakettiin kuului myös todella söpö kissakortti, mutta enhän minä sitä muistanut kuvata. Lisäksi Max oli käynyt jättämässä ihan kissoille tarjoitetun viestin poroihin, mikä ei tietenkään jäänyt Deviltä huomaamatta. Devi olisi halunnut lähettää takaisin oman vastauksensa, mutta valitettavasti se ei näin blogin kautta onnistu. Niin, ja kaloistakin tykättiin, vaikkakin kalat osoittautuivat maagisiksi - toinen nimittäin katosi hetken leikkimisen jälkeen kuin tuhka tuuleen!



Lisäksi iloa (ja vähän ärtymystäkin) on tuonut Devin uusin villitys eli mystisen taulukissan metsästäminen. Tässä pari päivää sitten Devi nimittäin hoksasi oman heijastuksensa lasilla pinnoitetuista tauluista, eikä innostus ole vieläkään hiipunut. Voitte varmasti kuvitella pienen kissan hämmennyksen, kun taulussa liikkuu toinen kissa, jota ei kuitenkaan mistään tunnu löytyvän! Otollisin aika taulukissan metsästämiselle on aamuisin (Mamin ja Iskän vielä nukkuessa), mutta jahdin voi käynnistää myös iltaisin. Ilmeisesti ilmestyksellä on jotakin tekemistä jouluvalojen kanssa, sillä ennen niiden seinälle kiinnittämistä ei taulukissaa ole bongattu. Jos asia on niin, mahtaisiko villitys mennä joulun jälkeen ohi?

9 kommenttia:

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää!
    Meillä asuu tollanen mystinen heijastuskissa printterin etupaneelissa - se löyty tossa joskus pari viikkoa sitten ja jostain syystä sekin on ilmeisesti aktiivisimmillaan justiin aamuyöstä kun ihminen vielä nukkuis mielellään. :)
    Onnea arvontavoitolle. Kiva toi pikkukala, tosi söpö.

    VastaaPoista
  2. Onse kummakun kaikki aina katoaa, meillä katoaa nimittäi pompulat... Coco taitaa olla asialla heh! :D Oispa kiva jos itekkin joskus voittaisi jotain, ei oo arpaonnea mulla..

    VastaaPoista
  3. Kiva että palkinto oli mieleen! Max tosiaan lähetti terveiset mukana Deville ja Kajsalle :-D

    VastaaPoista
  4. Oikein hyvää itsenäisyyspäivän iltaa teillekin!
    Ja voi vitsit miten hieno paketti!

    VastaaPoista
  5. Hyvää itsenäisyyspäivää! :) Kala näyttääkin tosi maagiselta, ei ihme, että se katosi! Varo kuitenkin ettei ole tehnyt samaa katoamistemppua kuin mitä meidän kisujen uusi porkkanalelu tänään teki: oli niin esillä, ettei sitä huomannutkaan! :D

    VastaaPoista
  6. Hieno paketti, onnea voitosta !

    Pikaista kissanheijastuksen katoamista toivottavat nämä, meillä kun on se sisustuskissa niin kokemusta on turhankin paljon vastaavista aktiviteeteistä ;)

    VastaaPoista
  7. Onnittelut hienosta voitosta! Ja voi tuota Deviä <3

    VastaaPoista
  8. Suloinen mystinen taulukissa ja hämmentynyt kissa ♥

    VastaaPoista
  9. Onnittelut voittopaketista, tosi kivat lahjat! Vaan voi Devi-pieni, kaikkea hämmennystä sitä pitää pienen kissan kohdatakin >.<.

    VastaaPoista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!