Sivut

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Uteliaiden haaste


"Miua, kukas tuolla menee?!"

Me täällä Kattimaniassa olemme uteliasta sorttia. Kun se yhdistetään kommenttiin siitä, että myös juttuja "blogin aiheen ulkopuolelta" on kiva kuulla, niin tulokseksi saadaan haaste. Me uteliaat haastamme siis teidät blogia lukevat kissat kertomaan yksitoista kiinnostavaa asiaa (marraskuun ja Halloweenin kunniaksia) palvelijasta/henkilökunnasta/täti-ihmisestä/kaksijalkaisesta/tai kenestä tahansa siellä näppäimistön edessä! Ja jos tilanne on niin hassu, että te kissat ette jaksa/ehdi/osaa vastailla, niin toki kaksijalkaiset lukijat saavat kertoa myös ihan itse itsestään.

"Siis ei voi olla totta, mitä se tuolla tekee?!"

Esimerkkinä me kissat kerromme molemmat viisi asiaa kirjoittajasta. Viimeinen fakta jätetään toiselle kaksijalkaiselle, ihan reiluuden nimissä. Tällä kertaa Devi saa aloittaa.

1. Vaikka Mami onkin vähän erilainen kuin mä (siltä puuttuu mm. häntä, se kävelee takatassuilla ja sen irrotettava turkki on outo), niin se osaa kyllä maukua kuin kissa, monella eri tavalla! Sitä se tekee paljon, silloinkin kun puhuu ton toisen kaksijalkaisen kanssa. Lisäksi Mami sähisee ja murisee tosi pelottavasti, silloin kannattaa kyllä uskoa...

2. Mami ei myöskään syö ollenkaan punasta lihaa, eikä kauheesti siivekkäitäkään, toisin kuin me nelijalkaiset kissat. Kalaa Mami syö joskus, mutta pääasiassa lautasella on ylensä vaan sellaisia kaaviksia, joista mä en tykkää yhtään. Mami rakastaa muuten myös laittaa itselleen kaaviksia monella eri tapaa. Tekee se kyllä toiselle kaksijalkaiselle myös tosi hyväntuoksuisia ruokia lihasta. Enkä mä saa tietenkään maistaa.

3. Mami rakastaa tassunsuojuksia! Niitä sillä on kaappi täynnä, toisen kaksijalkaisen mielestä ihan liikaa.

4. Lisäksi Mami rakastaa kaksijalkaisten kuivamuonaa (sipsejä, kirjoittaja huomauttaa), tai oikeestaan sillä on kuulemma joku addikti niihin, ainakin Kajsa sano niin. En sit tiiä mitä se tarkoittaa, mutta tiedän, että ne on parempia kuin meidän raksut!

5. Mami on myös tosi huolehtiva. Se ei siis ole Mami vain mulle, vaan aika usein se huolehtii myös toisen kaksijalkaisen asioista, esimerkiksi kaaviksien määrästä kipossa tai asioiden hoitamisesta. 

"Vahtikissakyttääjä on täydessä valmiudessa!"

6. Mä taas huomautan heti, että toi kirjoittajaorja ei huolehtimisesta huolimatta oo mikään siivoushullu. Päinvastoin, se aina sotkee meillä, ja mun orja valittaa sille. Kirjoittaja höpöttää jotakin luovasta sekasorrosta, mutta ei sitä kukaan usko. Paitsi ehkä rääpäle, mutta sehän uskoo kaiken. Mutta toisaalta en välitä, kunhan se hoitaa meidän hiekkalaatikon paremmin kuin mun pääorja. 

7. Mä olen kuullut, että kirjoittajaorjaa sanotaan hippifeministihumanistiksi. Kaksi ekaa kuulemma tarkoittaa, että se ei syö lihaa, koska se välittää meistä nelijalkaisista ja meidän ympäristöstä sekä sitä, että kirjoittaja aikoo joskus valmistua maisteriksi sukupuolentutkimuksesta (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Viimeinen taas ilmeisesti viittaa Kattimanian valtaviin kirjamääriin, tähän blogaamiseen sekä kai siihen, että se opiskelee tällä hetkellä omaa kieltänsä sekä kirjojen lukemista, vaikken tajua mitä järkeä siinä on. No, ihmiset on kummallisia otuksia.

8. Kirjoittaja ei kyllä ole kissa, vaikka rääpäle niin luulee, mutta kummallisen maukumisen lisäksi sillä on tosi vahva kuudes aisti, ihan kuten meillä kissoillakin tapaa olla. Ehkä kirjoittajaorja onkin ollut edellisessä elämässään kissa, aivan kuten mä olin suuren valtakunnan Kuningatar?

9. Toisaalta kirjoittaja on kyllä allerginen kissoille, joten olisi outoa, jos se olisi joskus ollut allerginen itselleen.

10. Kirjoittajaorjan perheestä sen verran, että meidän Kattimanian perheenjäsenten lisäksi kirjoittajalla on tietty äiti ja sitten kaksi veljeä ja sisko, jotka kaikki on sitä paljon vanhempia. Sen takia kirjoittaja onkin kuuden lapsen täti. Mä oon nähnyt niistä lapsista neljä, tykkäsin vaan kahdesta. Jäljelle jääneet oli liian äänekkäistä ja innokkaita.

 "Nyt siellä on taas meneillään jotakin siistiä!"

11. Toinen kaksijalkainen: kirjoittajalla on myös todella outo huumorintaju, minkä lisäksi se on täysi sekopää. Ei muuta lisättävää ;)

Sellainen kaksijalkainen siis meillä täällä Kattimaniassa. Vastailkaa tekin hyvät kissat ja ihmiset, vaikkemme ketään nimenneet, ja jos olette myös uteliasta sorttia, niin haastelkaa eteenpäinkin! :) Jos olette todella uteliaita, niin me voidaan vastailla myös joskus toisen kaksijalkaisen puolesta, sekin kun täällä aina välillä näkyy.

"Älkää menkö vielä, haluan nähdä enemmän!"

P.S Kyllä, Devi harrastaa joogaamisen lisäksi myös takatassuilla seisomista. Esityksiä on nähty jo ennen Kattimaniaan muuttoa, mutta kuvat ovat olleet harvassa. Otokset syyskuulta ja lokakuun alkupuolelta.

Anna S:lle tervetulotoivotus viralliseksi lukijaksi! :)

Translation: Our little spy.

12 kommenttia:

  1. Hauska postaus! Ehkä meidän Kattilat innostuvat myös osallistumaan haasteeseen. Valtavat kirjamäärät tekevät kodista kodikkaan -olen vahvasti sitä mieltä (ja se on hyvä selitys sille, miksi kirjoja on siellä täällä) ;)

    Kiitos tervetulotoivotuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, ettei koti oli koti ilman kirjoja :) Toivottavasti Kattilat innostuvat!

      Poista
  2. Meillä on palvelijoilla sama addiktio... ne kuivamuonat!
    Kiva haaste, napataan kiinni kunhan ehditään..

    VastaaPoista
  3. Hihii, olipa lysti lukea. Kirjoittava kansalainen uskaltaa näin kommenteissa myöntää, että "markettiraksuja" ylikulutetaan täälläkin, sekasorto vallitsee ja uudet tassunsuojukset ovat aina tervetulleita :D

    Muuten meillä ollaan niin tassun alla, että blogi on yksin Unna Tuutikin. Sivumennenhän toki kerrotaan kansalaistenkin toimista, sillä joskus äärimmäisen harvoin jotain kiinnostavaa puuhataan kansalaistasollakin. Silloin haukotuttaa vain vähän: http://www.youtube.com/watch?v=tv6Fju54a-A&feature=share&list=UU2GdUDr2bKveUAojrEIMwtQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava video :) Onpas meitä kissoista pitäviä sipsihulluja monta!

      Poista
  4. Olipas mukavaa luettavaa! Mami on tosi kiltti, kun kokkaa toiselle kaksijalkaiselle lihaa, vaikkei itse sitä syö!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ruuanlaittaminen on aina kivaa, ja kun ei toista voi pakottaa luopumaan lihasta, niin mielellään sen tekee :)

      Poista
  5. Tykättiin, toooosi paljon! Kiva juttu. Tosi kiva saada vähän tietoa kissojen takana puuhastelevista ihmisistäkin ;)

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa! Ja kuvat taas ♥ Vahtikyttääjäkissalla pitää kiirettä. Ja tuo toiseksi viimeinen kävisi kyllä jooga-asennostakin ehkä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Devi osaa poseerata :D Nyt kun sen sanoit, niin voisi kyllä!

      Poista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!