Sivut

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Seikkailemassa

"Tää on sellanen salaovi, josta pääsee seikkailemaan."

Me kaksijalkaiset olemme aina ihailleet Devin nokkeluutta ja älykkyyttä - kuka omistaja nyt sellaista voisikaan olla ihailematta. Tänään, kun kävelin makuuhuoneeseen ja näin raolleen jätetyn tuuletusikkunan apposen auki, tuli kuitenkin se hetki, kun älykkyys ei enää tuntunutkaa niin kivalle ominaisuudelle. Ei tarvinnut edes tarkistaa, onko kissa sisällä, sillä tiesin, että pari kertaa ulkoilun päätteeksi ikkunan kautta sisälle tullut Devi oli varmasti keksinyt työntää ikkunan auki ja hypätä pihalle. Voitte varmaan kuvitella, millainen paniikki meinasi iskeä, kun kävelin ulkona huutelemassa kissaa, josta ei näkynyt jälkeäkään!

Onneksi tarina kuitenkin saavutti nopeasti onnellisen loppunsa, eikä karkuria tarvinnut edes jahdata ympäri asuinaluetta, sillä tyttö tuli heti Mamin huomattuaan luokse juttelemaan ja kertomaan retkestään. Oli ollut kivaa, sen näki pinkistä nenusta. Pari pusuakin annettiin tarinan päätteeksi, eikä sylissä yhtään rimpuiltu. Sisälle tullessa tyttö tosin ryntäsi heti makuuhuoneen ikkunan luokse, mutta tällä kertaa sieltä ei päässytkään lähtemään seikkailulle omin nokkineen. Seuraava retki tehtiin pari tuntia myöhemmin valjaiden kanssa, niin kissan kuin kaksijalkaisten hermoja ajatellen.

"Kai tääkin menettelee... Haluaisin vaan mennä ja tulla miten itte haluun."

Mitä tästä opimmekaan? Älä ikinä jätä ikkunaa edes raolleen, jos se on sellaisella korkeudella, että kissa voisi päästä siitä ulos. Vahingosta viisastuneena suuntaamme huomenna ostamaan hyttysverkko ikkunoihin sekä kaulapannan kissalle. Jos liian fiksu pikkuneiti karkaa toistekin, niin seuraavalla kerralla kaulassa riippuu ainakin puhelinnumero.

14 kommenttia:

  1. Huh! Tuommoiset temput ovat kyllä paniikin aiheuttajia.

    VastaaPoista
  2. Hyttysverkosta pääsee helposti läpi, joten jos pystytte, niin hankkikaa kanaverkkoa tms vähän tukevampaa. :) Onneksi tämä päättyi hyvin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten, aliarvioin taas pienen kissan järjenjuoksun... Onneksi äitini luota löytyy kanaverkkoa, voisi yhdistää sitä hyttysverkkoon. :)

      Poista
  3. Hui, liian jännittävää, onneksi päättyi hyvin ja nopeasti :)

    VastaaPoista
  4. Hui, onneksi kaikki päättyi hyvin! Meillä on ollut tänään auki yksi ikkuna joka ei ole ikinä ennen ollut auki sen takia, että siinä ei ole mitään verkkoa. Teippasin kuitenkin nyt ikkunan noin parin sentin rakoselleen jesarilla niin, ettei kissat saa sitä auki. :D En kyllä uskalla jättää kissoja ja ikkunaa valvomatta teippivirityksestä huolimatta, joten yöksi ikkuna kyllä suljetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ei tullut taas mieleenkään, että Devi saisi sen ikkunan tassuilla auki! Kyseessä on siis ns. paksu tuoplaikkuna, joka on kaiken huipuksi todella jäykkä. Sen kyllä olimme tiedostaneet, että Devi voisi ängetä itsensä sieltä ikkunan välistä, mutta että vetää tassuilla...

      Poista
  5. Meillä on pannat ja niissä tiedot juuri karkaamisten takia kuulema. Mutta ei me olla monesti onnistuttu karkaamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kuulemma Iskä ja Mami oli aatellu, etten mä pääsis karkaamaan pitkälle, kun ne kuitenkin huomais jos lähtisin ovesta. Mut mäpä olin fiksu ja keksin toisen keinon! Ei ne tosin tuonu mulle vielä pantaa, ei kuulemma löytyny mitään kivaa. -devi-

      Poista
  6. Apua. Onneksi karkumatka jäi lyhyeksi.

    VastaaPoista
  7. Onneksi oli onnellinen kotiinpaluu, hyvä juttu!
    Mun piti vaihtaa tuuletusikkunoiden (4 kpl) nailonverkot metallisiin, koska nää repi kynsillä pikku hiljaa menoaukot ja hilpaisi takapihalle juurikin seikkailemaan - tulivat kyllä samasta ikkunasta takaisin! Nyt on hyvä näiden metallisten kanssa, toimii. Mutta tarkastan kunnon kyllä säännöllisesti...:-D.
    Pipsun ja Miirun Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, teillä ei siis tarvinnut lähteä sentään etsimään :) Kissat osaavat kyllä olla välillä oikein ihania...

      Poista
  8. Eipä Devi arvaakaan, millaisen huolen aiheutti. Hyvä, että tuli heti vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oikeastaan näin Devin juoksevan leikkikentällä, mutta kissa tuli puskista heti juttelemaan, kun huomasi minut. Hetki piti kyllä pyöriä pihapiirissä ennen kuin kissan hoksasin.

      Poista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!