Sivut

torstai 18. syyskuuta 2014

Kilttejä neitejä

"Eihän tehä tota enää vähän aikaan uudestaan, eihän?"

Taas on ollut SE aika vuodesta. Siis Se, joka sisältää inhottavan ja pahanmakuisen toimenpiteen, joka tehdään kissojen mielipiteitä kuuntelematta joidenkin olemattomien mielikuvitusmatojen takia.

"En ota. En varmasti ota."

"Hahaa, ohi meni!"

SE piti itse asiassa tehdä jo viime kuussa, mutta vähän tyhmät kaksijalkaiset menivät ostamaan tabletteja oraalipastan sijaan. kuvittelivat niiden olevan kätevämpiä. Eihän siitä mitään tullut, sillä kissat eivät ole tyhmiä - epäilykset heräsivät jo siinä vaiheessa, kun nenän eteen työnnettiin yhtäkkiä herkkuja ilman mitään syytä. Pakkotoimenpiteetkin epäonnistuivat, joten oli pakko hankkia tilalle tahnaa. Sen jälkeen homma hoituikin yllättävän helposti, jopa kolmena peräkkäisenä päivänä (vaikka kuvista saakin vähän toisenlaisen mielikuvan). 

"Krrhkk, sä kuristat mut!"

"Hei, epäreilua käyttää mun puuttuvaa hammasta hyväksi!"

Hyvä tytöt!

"Missäs palkkio viipyy?"

Kuvat toisen kaksijalkaisen ottamia.

Tervetulos lukijaksi Sofia & Olga sekä kaikki muut uudet tulokkaat, joita emme ole muistaneet tervehtiä!

10 kommenttia:

  1. Onnittelut selvisit hengissä tuosta kurituksesta - emme ymmärrä miksi ihmisten mielikuvitus matoja pitää "ruokkia".

    VastaaPoista
  2. Reilu 10 vuotta madotettu vaihtelevin taisteluin ja tuloksin. Viime keväänä Teija-lääkärin määräyksestä oikein hevoskuuri (ei mitään Sulo viittausta tässä) Tikrullemme Axiluria. Se meni jauhettuna jugurttipurkin kannesta, jolta nautitaan myös kilpirauhaslääke aamuisin, noin vain. Helpoin ikinä, suosittelen.

    VastaaPoista
  3. Hekottelen noille kissojen ilmeille :-D. SE on kyllä rankka aika vuodesta!

    VastaaPoista
  4. Nii, miks niitä matoja pitää ruokkia? Eikös ne heitä veivinsä itsekseen, jossei niitä ruokkis?
    Ihmettelee KissaKaramelli

    VastaaPoista
  5. Tosiaan, matolääkkeethän ne pitäisi ostaa meidänkin. Onneksi ovat sen verran ahmatteja, etteivät tajua herkkutikun päähän upotettuja tabletteja, vaan haukkaavat menemään ;)

    VastaaPoista
  6. Kiltti kissaneiti ottaa matolääkkeet mukisematta vastaan. Tai siis palkkiota vastaan...

    VastaaPoista
  7. Hyvä tytöt! Melkoinen itsekuri, jos herkutkaan ei kelvanneet. :D

    VastaaPoista
  8. Hyvä Kajsa ja Devi, hienosti selvitty! Aika rottamaista kyllä ihmisiltä, mutta kaikkea pitää kissan kestää.

    VastaaPoista
  9. Kiitos taas kaikille kommenteista!

    VastaaPoista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!