Sivut

perjantai 2. tammikuuta 2015

Kuukauden ja vuoden vaihtumisesta

Sekä kuukausi että vuosi vaihtuivat. Uuden kuukauden kunniaksi ensin ne kahdeksan Insta-otosta, jotka lupasin jatkossa joka kuukausi postata edellisen kuun saldosta. Tulipa muuten kuvia valitessa huomattua, että julkaisuissa on ollut kaksi selkeää teemaa: lämpimän patterin päällä ulkoilusta haaveileva Devi sekä ulkoilevat kissat. Ei ole ollut mitenkään tarkoituksellista, sen voin paljastaa heti.


Kävi varmaankin selväksi, missä Devi vietää mieluiten aikaansa? :) Ensimmäisessä kuvassa patterin päällä lämmitellään ulkona jäätyneitä varpaita, valjaat vielä päällä.


Joulukuun alussa oli vielä vehreää ja melko lämmintä. Sitten tulivat lumi ja pakkaset, eikä ulkona enää ollut yhtään kiva olla - varsinkaan silloin, kun Kirjoittaja jäi kuvailemaan palelevia kissoja sen sijaan, että olisi ollut avaamassa ovea. Kylmyys ei kuitenkaan ole lopettanut "mä haluun ulos! -valituskonsertteja, sillä kissat tuntuvat kerta toisensa jälkeen uskovan, että ilma muuttuu tarpeeksi lämpimäksi, kunhan vain malttaa odotella muutaman tunnin sisällä. Kissat...


Niin, vuosikin vaihtui - sen kunniaksi extrana kuva Kajsasta uudenvuodenaattona. Kuten kuvasta näkee, ei Arvon Valtiatar ollut ollenkaan innoissaan ihmisten tavasta juhlistaa vuoden vaihtumista. Toisaalta kuka nyt pitäisikään tuntikausia jatkuvasta, ukkosta muistuttavasta paukkeesta (paitsi Rääpäle, jonka mielestä raketteja on kiva katsella)? Kajsan onneksi kotona oli tänä vuonna kaksi palvelualtista orjaa sekä kaikkitietävä Google; ahdistavan ravaamisen ja pelkäämisen sijaan Kajsa sai viettää suurimman osan illasta sohvalla elokuvamusiikkia kuunnellen. Täytyy myöntää, että olin vähän skeptinen Googlen tarjotessa avuksi musiikkia, mutta yllättäen rauhallinen musiikki toimikin erittäin hyvin.

Meilläkin on muuten luvassa juttua teemalla "uusi vuosi, uudet kujeet". Kirjoittelen siitä sitten seuraavassa postauksessa jossain vaiheessa ;) 

***

Kissamaisen loistavaa uutta vuotta 2015 kaikille!

11 kommenttia:

  1. Kiva ig kuvat, tykkään noista patterikuvista ja niiden vika on älyttömän söpö!! <3 Mitähän uusia kujeita me keksittäs, ei varmaan mitään eli samalla kaavalla mennään!

    VastaaPoista
  2. Hyvää vuotta 2015 teille!
    Ihanat kuvat, siinä lämpimällä patterilla on varmasti mukava köllötellä ulkoilun jälkeen.

    VastaaPoista
  3. Teillä on ohuen ohuet ja "reikäiset" verhot, eikä Devi ole repinyt niitä kappaleiksi! Meillä oli pitsiverhot joskus, mutta niiden käytöstä luovuttiin Frieden tullessa. Aivan liian vastustamatonta.

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sieltä muutama reikä löytyy niiltä ajoilta, kun neiti harrasta verhokiipeilyä... ;) Mutta pääasiassa nuo on jätetty rauhaan, onneksi!

      Poista
  4. Kissaparasta vuotta toivotellaan teille kaa!

    VastaaPoista
  5. Hyvää uutta vuotta!

    Elokuvamusiikilla käyntiin potkaistu vuosi on erittäin kultivoitunut ja Kajsamaisen majesteettinen tyyli :)Hienostunutta, kerrassaan.

    VastaaPoista
  6. Lämpö on pop varsinkin näin pakkasilla! Täällä on jo alkanut lauhtua ja kivaa kun kisujen turkit ei rätise, mutta Raku tykkää silti nukkua terraarion lämpimän valaisinkotelon päällä. :)

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia ♥.

    Kun Sulon kanssa käytiin eläinlääkärissä yritin rauhoittaa sitä klassisella musiikilla, mutta se tuotti lähes päinvastaisen tuloksen. Enkä siis itse soittanut mitään -silloin olisi tullut täysi rähinä :D

    VastaaPoista
  8. Oikein mukavaa uutta vuotta myös teille! - Tämä kissojen ulkoiluinto, huoh! Näiden hirveiden myrskypäovien aikana on kerran, _kerran _, tapahtunut niin, että Miiru tajusi tehneensä virheliikkeen mennessään ulos; halusi minuutin päästä itse sisälle. Noin muulloin mikään ei ole ihanampaa kuin ulkoilma...:-).

    VastaaPoista
  9. Oikein loistavaa ja kissamaista uutta vuotta teille kaikille!

    VastaaPoista
  10. Kiitokset kaikista kommenteista ja toivotuksista! :D

    VastaaPoista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!