Sivut

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Maalainen

"Oi kuinka oonkaan kaivannu ja etsiny sua, rakas naruni! Ei enää koskaan ajauduta eroon toisistamme!" 

Perjantaina Kattimanian väki pakkautui jälleen kerran autoon ja suuntasi kohti "Mummolaa". Tälläkään kertaa ei selvitty ilman naarmuja tai "mä en haluu vielä lähtee!" -taisteluja, sillä Devi oli hieman säikky eikä kumpikaan olisi halunnut lähteä vuorokauden sisällä toiselle automatkalle. Vanhojen temppujen lisäksi ehdittiin kuitenkin myös kokea uusia juttuja, koska tällä kertaa Devi pääsi ulkoilemaan - jopa pihapiirin ulkopuolelle! (Valtiatarkin olisi päässyt, jos olisi halunnut, mutta nukkuminen voitti seikkailut.)

"Mä oon tän valtakunnan Valtias."

"Mitä toi on? Ei kai me vaan mennä sinne?"

"Kuule höpsö, se on vaan vettä, ei tartte pelätä. -Mami-"

"Laalaalaa... Jos vain vapaa oisin, niin noillakin tienoilla karkeloisin."

Auringonpaistetta.

Sellaista siis. Lauantaina nukuttiin väsymystä pois sillä aikaa, kun Kirjoittaja tuijotti tv-sarjaa ja Toinen kaksijalkainen vietti mökkielämää kavereidensa kanssa toisaalla.

Maalaiskissa. "Hmm, tuoksuu pentuajalle!"

P.S Muistakaahan kaikki osallistua arvontaan!

7 kommenttia:

  1. Devi on oikea maalaistyttö ♥
    Jouduitteko/pääsittekö sunnuntaita puuhommiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa palattiin siis lauantai-iltapäivällä, tehtiin sellainen vuorokauden reissu Toisen kaksijalkaisen menojen takia. Mutta kyllä, puuhommia ehdittiin tehdä, niiden takia taas äitini luokse suunnattiin :) Kannettiin puita, sirkkelöitiin, halottiin ja järjesteltiin liiteriä.

      Poista
  2. Sulla Devi on olleet ihanat ulkoilualueet! Näkyikö mielenkiintoisia ötököitä tms?

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat, on ollut upea ulkoilureissu, sanoo meidän emäntä. Mutta me nähtiin tuo naru <3, ihan parasta leluainesta!
    - Pipsu ja Miiru -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Se naru on vieläpä nahkaa, ja sen päähän on kiinnitetty mokkasuikaleita!

      Poista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!