Sivut

perjantai 23. elokuuta 2013

Kotona

Oma koti kullan kallis, kirjoittajakin toteaa nopean nettiyhteyden, ikioman teekupin ja maailman parhaan sohvan ääreltä. Arvostan myös suuresti hiljaisuutta, jota en ole kuullut viiteen päivään. Toinen kaksijalkainen on hakemassa Kajsaa kotiin, ja Devi nukkuu.


Niin, Devi on myös kotona. Matkalla mauttiin ja riehuttiin kopassa, erittäin paljon, mutta kotona rauhoituttiin. Tai no, eihän tämä vielä ole koti, mutta Devin rohkeudesta päätellen siihen ei mene pitkään. Ei nimittäin kestänyt kauaakaan, kun tyttö jo tutki melko varmoin askelin olohuonetta ja keittiötä. Arastelu ja säikkyily tuli vasta, kun ryhdyin purkamaan tavaroita liikkuen äkkinäisesti ja kovaäänisesti, jolloin Devikin tuli levottomaksi. Välillä se maukui hädissään ympäriinsä kulkien, välillä taas pakeni nurkkaan piiloon. Istuuntuessani lattialle Devi tuli kuitenkin melkein heti luokseni kerjäämään huomiota tai leikkimään narunpätkällä, joten ihan kamalasti ei voinut pelottaa Nyt syötyään seikkailijatar nukkuu Kajsan tyynyllä, siinä on selvästi turvallista olla, kun jopa kehäämistä on kuultu. Täytyy vain toivoa, ettei arvon valtiatar päätä loukkaantua nukkumapaikkansa varastamisesta.


Tällainen pikakirjoitus siis. Huomenna saatte taas kuulla lisää!


3 kommenttia:

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!