Sivut

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Mitäs sitä söisi?

**Postaus ei-keskitettynä luettavuuden parantamiseksi**

Näistä se tarina elokuussa 2013 alkoi. Smilla meni viime kuusssa roskiin lähes täytenä.
(Se löytöeläinkotiin vieminen kun vähän jäi....)

Kuten fb:n puolella jo kerroin, niin viikon loppumisen kunniaksi on luvassa SUURI kissanruokapostaus (siis se, jonka olen luvannut tehdä jo monta kuukautta sitten). Tähän on nyt kerätty kaikki meille (Zooplussalta) ostetut märkäruuat 4 kuukauden ajalta sekä tietenkin kissojen mielipiteet niistä ruuista. Tarkoituksena on jakaa ruokakokemuksia, mutta muistakaa kuitenkin hyvät lukijat, että kissojen maut eroavat toisistaan suuresti! Yhden inhokki voi olla toisen herkku.

 Ensin kuitenkin taustoitan vähän meidän ruokintatyyliä, sillä uusia lukijoita on tullut viime kerran jälkeen aika paljon. Meillähän ostetaan kissanruokaa periaatteella "ei sokeria, ei vehnää, ei epämääräisiä ainesosia, mahdollisimman paljon lihaa" (eli ei mitään markettiruokaa, poikkeuksena PrimaCatin uutuudet). Opiskelijabudjetille sopivat hinnat ovat olleet plussaa, mutta niistä on jo ajat sitten luovuttu, kiitos Devin nirsouden. Tarkemmin valintamme syistä voi lukea esimerkiksi Sofian kattavasta postauksesta, mutta lyhyesti sanottuna emme halua syöttää kissoillemme ruokaa, jonka voisi väittää vastaavan ihmisten einestuotteita (esim. hamppareita, kananugetteja, perusnakkeja jne.). Toki jos Devi saisi päättää, niin meillähän syötäisiin niitä sokerihöttöjä...

"Ette tekään syö aina terveellisesti!" (Devi 9kk)

Ruokaa annetaan kolmesti päivässä (8 tunnin välein), eikä käytössä ole ns. 24/7 auki olevaa raksubaaria. Ei kippoja tosin poiskaan oteta, jos niihin jää jotakin, mutta ruokaa tarjotaan vain ruoka-aikoina. Niin ja raakaruokintaa emme ole testanneet, koska a) aikaa ei ole (esim. vitamiinien yms. laskemiseen) b) Kirjoittajan vatsa ei kestä sisäelimiä) c) nykyisen märkäruokataistelun tulokset eivät kannusta ryhtymään vielä vaikeampaan taistoon.

Ja sitten takaisin tämän postauksen taustoihin. Joskus keväällä uskoimme vielä naivisti, että leikkaus ja hormonien heittelyn katoaminen vähentäisivät Devin nirsoilua, mutta olimme pahasti väärässä - nirsoilu tuntuu vain pahenneen! Saimme selvitettyä nirsoilun syistä sen verran, että naudanliha on ihan nounounou yök -kamaa. Ruoka ei myöskään saa olla mössömäistä, mutta toisaalta ne palat eivät myöskään saa olla liian isoja - eihän meidän prinsessa voi käyttää kallista aikaansa ruuan systemaattisen pureskelemiseen... Lisäksi ruuan pitää olla huoneenlämpöistä, mutta se ei ole saanut seistä useita tunteja lämpimässä. Pienikin metallin maku taas pilaa hyvänkin ruaan. Niin joo, ja kyllästymisen riskikin on suuri, eli vaihtelua pitää olla runsaasti.

Muuten olemme edelleen ihan ulalla. Esimerkiksi tonnikalaa sisältävä ruoka voi välillä olla maailman parasta, välillä sitä nuuhkaistaan kerran ja jätetään ruoka kippoon pilaantumaan. Nälkä toki pakottaa syömään ainakin vähän, mutta onko se vähän aina tarpeeksi onkin sitten ihan eri juttu. Jokainen tietää, että nälkäisen ihminen voi olla erittäin rasittava, ja sama pätee kissoihin. Nälkä = pieni riiviö tai ylihellyydenkipeä huomionhakija. Ei siis kiva.

"Ai ruokaa? Mulle kelpais!"

Kajsasta emme puhu sen enempää, vaikka Arvon Valtiatar onkin mukana raadissa, sillä Kajsa söisi onnellisena päivästä toiseen samaa kuivamuonaa (Porta 21 Feline Finest Cats Heaven).  Märkäruuan kanssa nirsoilu ei siis tuota meille päänvaivaa, sillä aina on jotakin, mitä Arvon Valtiatar syö mielellään. Toki Devikin syö paremmin kuivamuonaa, mutta koska kissa ei juo yhtä aktiivisesti kuin Kajsa (paitsi vessan lattialta suihkun jälkeen), ei pelkällä kuivamuonalla ei voi prinsessaa ruokkia.

Mutta (vielä) pidemmittä puheitta: tervetuloa meidän nirsouden maailmaan!

***

Animonda Rafiné Soupé -valikoima

Märkäruokaa yksittäispakatuissa pusseissa. Ei mitään parasta laatua, muttei myöskään sisällä viljoja tai sokereita. 

Makuina (1) kana, ankka & nuudeli, (2) nauta, hanhi & omena, (3) vasikkaa paistinkastikkeessa sekä (4) kalkkuna, vasikka & juusto. Näistä kaikki olivat vielä alkukesästä Devin suuria suosikkeja numero kolmosta lukuunottamatta. Ehdoton suosikki oli kuitenkin kana, ankka & nuudeli, sitä neiti olisi voinut syödä vaikka kuinka paljon! Jossain vaiheessa tuli kuitenkin kyllästyminen, eikä ruoka enää kelvannut, ei edes taukojen jälkeen.

Miamor Fine Filets - kana, kinkku & riisi hyytelössä

Sellainen ok-laatu.

Kajsa: Kinkkua, kinkkua! Nam. 
Devi: Hei, tää on aikas hyvää! Mut siis sillain tosi harvoin syötynä.

Cosma Nature Classic - eri makuja + Cosma Thai Chicken & Tuna

Tonnikalaa, makrillia, sardiinia, lohta, kanaa (täydennysravintoa). Laadukasta sapuskaa.

Kajsa: ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
Devi: Kelpaa! Thai oli varsinkin tosi NANNAA! Sardiinit sen sijaan on ihan YÖK! Enkä kyllä aio syödä silti kippoa tyhjäksi.

(MUTTA: kyseessä on tosiaan täydennysravinto - ongelmaa ei ole ratkaistu.)

"Hei, tykkäänhän mä sentään näistä laatikoista!"

Feringa Menu Duo - monta makua

Ainesosaluettelo, korkea hinta ja mainospuheet lupailevat laadukasta ruokaa. Mutta....

Molemmat: NO HYI! Pahaa mössöä. YÖK! (Kaikki maut - kokeiltu neljää). 

Schmusy Nature - kalkkuna, kana & riisi


Ok-laatu, vähintääkin. Ei tarkempaa tietoa merkistä. Mutta...

Devi: No ei kyllä oikein nappaa.
Kajsa: Kyllähän tätä ainakin maistaa, mut saisko ennemmin raksuja?

"Joskus pienenä mä olin vielä kova syömään kaikkea! Mut sillon pitikin kasvaa, nyt pitää vähän vahtia näitä linjoja."

Almo Nature - tonno

Laadukas ja korkealuokkainen kissan märkäruoka, lihapitoisuus vähintään 70%. Mutta...

Kajsa rakasti, Devi ei erityisemmin välittänyt. 

Schesir - kalavalikoima

Maistettu jotakin tonnikalaa ja jotakin kanaa, ei tarkempaa tietoa asiasta. Korkealaatuista ruokaa. Mutta....

Devi inhoaa tätäkin. Yök! (Kajsa puolestaan rakasti, taas.)


Applaws, kananrinta & juusto

Jälleen kerran laadukasta kissanruokaa, jota hinnasta huolimatta antaisi kissoille ihan mielellään. Mutta.

Devi: Kyllähän tätä syö, mutta....

Feline Porta 21

Testattu makuja Tonnikala + aloe, kana + aloe ja tonnikala + katkarapu. Almo Naturen tapaan erittäin laadukasta ruokaa. Mutta.... (HUOH!)

Kajsa taas rakasti, Devi sanoi jokaiseen yök, yök ja yök.


Prima Cat

Kauppoihin hiljattain tullut laadukas uutuus, monelle varmaan blogimaailmasta tuttu. Meidän kaappiin päätyi Citymarketin 2 purkkia 1 eurolla -tarjouksen myötä. Laadustaan huolimatta kuitenkin aika kallista markettiruuaksi (80g purkki). Kaikkia viittä makua testattu. **rumpujen pärinää.....**

Kajsa: OOOH!!!!! Piti nuolla kippo tyhjäksi. Etenkin tonnikalan kohdalla. Nautaa tosin jätin vähän kippoon, ei oo tarpeeks hienoo ruokaa Valtiattarelle.
Devi: OOOOOOOH! Mäkin nuolin kipon puhtaaksi, kun sain kanaa ja tonnikalaa! Mut nautaa en ees maistanut, haisi pahalle. Ostetaanhan tätä lisää, jooko Mami?

(Kyllä ostetaan, kissa-kullat.)

Terra Faelis

Kana, kurpitsa & kissanminttu.

Molemmat: pahaa mössöä!

Takaisin todellisuuteen siis.

Grau Gourmet, kani, naudanliha & ankka

Molemmat (taas): pahaa mössöä!


Taste of the wild - sisälsi ainakin kalaa

Kanadalainen uutuus. Viljoja tai sokereita ei ainakaan ole, muuta en osaa kertoa laadusta.

Molemmat: OMG tää on hyvää!!!!!

MUTTA! Kyseinen purkki saatu kaukana sijaitsevasta eläinkaupasta kaupanpäälliseksi. Hinnasta tai saatavuudesta ei tietoa. Zooplus taitaa myydä pelkkää kuivamuonaa (mikä sekin toki on Devistä erittäin hyvää). Että näin.

***

Tulipa masentunut olo :( Ei uskoisi, että kyseessä on navetassa kasvanut maatiainen. Tiedän toki, että joskus kissojen pitää maistaa ruokaa usemmankin kerran, jotta ne oppisivat pitämään siitä. Joitakin ruokia olenkin yrittänyt syöttää Deville uudelleen, huonoin kokemuksin. Pääasiassa olen kuitenkin antanut uudestaa kokeilemisten olla, koska rahaa on ikävä heittää roskiin. Juu, tiedänkin senkin, että Mustilla & Mirrillä olisi tarjolla makutakuu, mutta kun kyseistä liikettä ei ole tässä kovin lähellä, eikä taloudessa ole autoa (tai edes aina ladattuja bussikortteja). Zooplussa on sitä paitsi edullisempi ja kätevämpi. Onneksi on sentään muutama suosikki ja muutama ruoka testaamatta...

Silloin joskus.

Loppuun vielä pari kysymystä:

1. Olisiko jollakin vielä suositella  laadukasta kissanruokamerkkiä, jota ei ole jo mainittu tässä? :D Carnya, Miamoria ja Bozitaa on molempia testattu aiemmin useamman purkin verran (pahoja), Thrivea pari purkkia (ei ollut Devistä hyvää).

2. Nuo Feringa-ruokapurkit eivät mene päällekkäin, koska sekä kansi- että pohjaosa on tuvoksissa. Voiko se olla normaalia vai viittaako siihen, että ruoka on pilaantunutta? Kissat eivät ole syöneet yhtään ainoaa makua 6 purkin tilauksesta (kolme siis annettu), joten olisi mahdollista, että muutkin ovat olleet pilalla. Ajattelin siis kysyä teidän mielipidettänne, ennen kuin otan Zooplussaan yhteyttä.

20 kommenttia:

  1. Pepsi: Ooh, onko sellainenkin ruoka olemassa, jossa on kinkkua?! Sitä pitäisi päästä maistamaan!! Voisin syödä kinkkua vain ja ainoastaan. Tai väliin jotain hyvä kanaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Miamorilta! Mut ei sitä kinkkuu kyllä oo kauheesti... :( -Devi-

      Poista
  2. Yleensä jos säilyketölkki turpoaa, tarkoittaa se sitä, että purkin sisältö on pilaantunut. Ei siis kannata turvonneesta purkista antaa kissalle ettei mee massu sekasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut tarkoituskaan antaa, tuokon on juuri niitä ruokia, joita kissat eivät suostu syömään. Sitä vain mietin, lähdenkö valittamaan Zooplussalle :) Mutta vaikuttaa siltä, että pistä palautetta menemään.

      Poista
  3. Samaa mieltä, ettei turvonneita purkkeja kannata syöttää.
    Meillä katit syö märkäruoista Applawssia, Almo Naturea, Schesirin ja Cosman tonnikalaa. Raksuista menee Power of Nature, Applaws, Acana ja Taste of Wild. Hiilareita vältellään täälläkin. Raksuja laitan kuppiin aamuisin, ja märkäruokaa/lihaa kolmasti päivässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli niitä parhaita, joita meillä syö vain Kajsa? :D Mutta hei! Taste of Wildin kuivamuona on myös Devin suuri suosikki!

      Ruokaa ei tosiaan ollut tarkoitus syöttää, mutta näyttää sille, että Zooplussalle voisi laittaa palautetta ilman, että väittävät asian olen ihan normaali. Toivottavasti ruoka ei vain ollut pilaantunutta jo ostaessa :( Mielestäni tuota turvotusta ei ollut vielä kuukausi sitten, mutta ei se takaa mitään.

      Poista
  4. Joo ei ihmistenkään ole turvallista syödä turvonneita purkkiruokia, eikä safkaa saa säilyttää jääkaapissa avatussa peltipurkissa. (Talouskoulun oppeja...) Meillä pistellään poskeen Royal Canin raksuja, ne maistuisivat AINA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei pidä säilyttää ruokaa metallipurkeissa jääkaapissa :) Mutta annas jos joskus nostat sen purkin vahingossa jääkaappiin vaikka vartiksi, niin tuo kissa ei suostu edes maistamaan ruokaa enää... Nyt olisi tarkoitus myös vaihtaa Devin kipot muoviseen, sillä Devi ei oikein tunnu tykkäävän metallisen nuolemisesta.

      Meillä kaikki laadukkaat raksut kelpaavat (Deville), kunhan ei tarvitse syödä samaa ruokaa päivästä toiseen. Royal Caninia meille ei tosin ole koskaan ostettu, sillä muistelen sen sisältäneen aika paljon viljaa, eli hinta-laatusuhde ei ollut kohdillaan. Tosin nyt kun katselin Zooplussan sivuja, niin silmiini osuneissa pakkauksissa koostumus näyttää onneksi muuttuneen :)

      Poista
  5. Jos ihmisten marketissa törmäät Sheban Duet-pussiruokaan, niin kokeile sitä.
    Näin ainakin tulee testattua onko tuoksu se määräävä tekijä, meinaan tuo haisee kuin rankkitynnyri, mutta on ainakin sokeriton ja viljaton.
    Ja joskohan se yksi tekijä olisi ruuan rasvaisuus? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo rasvaisuuden merkitys oli muuten kiinnostava ajatus! Tosin Carny on aika rasvaista ja Porta 21 vähärasvaista, mutta kummatkin kuuluvat inhokkilistalle.

      Sheban sivuilta ei löytynyt itään tietoa, mutta ainakaan Zooplussan sisällysluettelon mukaan olettamuksesi ei ole oikein :( Tosin Sheba on sellaista perusmarkettihöttöä, että olisin ollut todella yllättynyt, mikäli ruoka olisi täyttänyt laadukkaan ruuan vaatimukset. Kaikki maut sisältävät siis (Zooplussan selosteen mukaan) viljaa ja lihaa on olemattoman vähän. En löytänyt mitään tarkkoja tuotetietoja, mutta veikkaanpa, että tulos näyttäisi niiden valossa vielä huonommalle :( Pitää tosin tarkistaa asia vielä kaupassa.

      Sheba on kyllä järkyttävän ylihinnoilteua ruokaa, kun miettii miten paljon laadukkaampia ruokiakin tuohon hintaan saisi.

      Poista
  6. Ohho, onneksi sentään pari merkkiä oli maistuvia. :D Oletko kokeillut Graun märkäruokaa? Raa'allekin kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus, esim. broilerinfilee (kypsennys saattaisi alkuun parantaa makua) ja possunsydän saattaisivat maistua. Broilerinsydäntä suosittelisin normaalisti, mutta yleensä possunsydän on maistuvampi ja sitä saa ihmisten kaupoistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ollaan kokeiltu Grauta, oli molempien mielestä TOOOSI pahaa. Ihme nirsoja :D

      Fileitä on pitänyt kokeilla jo iät ja ajat, mutta aina on unohtunut (kotona kun broilerista ei tule tehtyä ruokaa). Jospa vaikka tänään muistaisi? Joskus testailtiin myös markettien pakastealtaassa olevia lihapakasteita, mutta kaikissa on nautaa, eli Devi ei tykkää :( Mutta sydämiäkin pitää testata ehdottomasti, kunhan kaikki syksyn kiireet helpottavat.

      Poista
  7. Se täydennysravintojuttu ei ole ongelma, jos syövät raksuja kanssa. Se on täydennysravinto siksi, että siihen ei ole lisätty vitamiineja jne. ravintoaineita. Täysravintoihin on. Suurin asia on tauriini, jota kissan ruokavaliossa pitää olla: koska nämä täydennysravinnot on kypsennettyjä, joten tauriini on tuhoutunut (tuhoutuu kypsennettäessä). Teillä kuitenkin kissat syö raksuja myös, joten ongelmaa ei pitäisi olla. Jos tuntuu siltä, voi antaa Multicat-monivitamiinivalmistetta.

    Ja muuten. Musti ja Mirri myy mm. kanan, naudan ja sika-nautajauhelihaa valmiina annoskuutioina puolen kilon pussissa pakasteena. On helppoa ja kätevää, eikä pitäisi olla vatsakaan koetteilla. Hintakin lienee halvempi kuin purkkiruuissa yleensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kuulla, että Cosmaa voi syöttää kuivaruuan seurana! Itse ajattelin, että vitamiinien puuttuminen olisi niin merkittävää, ettei ruokaa voisi antaa säännöllisesti ilman tabletteja (ja niitähän Devi ei syö). Nyt Cosmaa on siis tarjottu vain pari kertaa viikossa. Nuo Mustin & Mirrin pakasteet olivat myös ihan uusi juttu, tosin siellä ei tule muutenkaan käytyä, kun liikkeitä ei sijaitse järkevällä etäisyydellä. Bussillakin pitäisi mennä kahden vaihdon kautta (30-40 minsan matka).

      Poista
    2. Voi vastaavia annospaloja olla myynnissä muuallakin. En tiedä kun en ole käynyt muualla. Kannattaa kurkata pakasteeseen lähimmässä eläinkaupassa ja noiden nettikauppojen valikoimissa. :)

      Poista
  8. Täällä on raksuja (Canagan, Thrieve ja Scince Hill), märkäruokana Feline Porta21 (kanaa aloe vera -hyytelössä) ja Applaws-kanapussit (parsa, kurpitsa ja villiriisi) sekä Canaganin kanat. Mulla on kala-allegikkokissa, niin se rajoittaa valikoiman kanapohjalle. Arvaa, onko koetettu riistaa...,! Valmisruokien lisäksi on välillä raakaa lihaa tarjolla. Eli kysymykseesi noista ruokamerkeistä tarjoisin tuota Canaganin purkkia, Ei se huono meillä ollut, jos nyt ei ihan riemusta kiljuenkaan otettu vastaan. Voisi kokeilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita Applawsin pusseja pitäisi kyllä vielä testata, jos ne kelpaisivat. Canaganinkin kuulostaa ihan uudelle tuttavuudelle, katsellaan sitäkin! Kiitokset siis vinkeistä :)

      Poista
  9. Tämähän oli mielenkiintoinen etenkin, kun Devin maku vastaa jossain määrin Mindyn makua, paitsi että Mindy on nirsompi (ja allerginen tms.). Applawsin tyylisiä olisi hyvä löytää, koska sellaista "revittyä" kanaa hyytelössä Mindy suostuu edes maistamaan (ei siis mitään lihakuutioita tai yhtenäistä kiinteää mössöä). Joku voisi myydä sitä pelkkää hyytelöä purkissa, niin ostettaisiin heti. :) Terra Faelis ja Grau on myös Mindyn inhokkeja, ei pysty edes haistamaan kunnolla, kun inhottaa niin paljon. Meinasin tehdä vähän vastaavanlaisen postauksen ostettuani montaa eri sorttia sisältävän kokeilupakkauksen, mutta mitään tuo ei syönyt ja loput syötin hoitokissoille.

    Kannattaa kyllä kokeilla niitä raakaruokia. Ainakin meidän nirsolle menee helpommin possun sydän ja broilerinsikale kuin mikään märkäruoka. Siis silloin, kun niitä ei ole muussattu pötköön, jolloin se ilmeisesti taas muistuttaa liikaa märkäruokamössöä. Raakaruokaakin myydään harmillisen isoissa pakkauksissa, niin ymmärtää kyllä, ettei ihan kaikkea tee mieli kokeilla, jos oletus on, ettei se kuitenkaan maistu. Maistuuko pakasteseiti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou jee, joku muu samankaltaisella maulla! Taidamme siis testata raakaruokaa tässä pikku hiljaa, jos se maistuisi paremmin :) Seitiäkään ei ole tullut mieleen testata, pistetään sekin muistiin.

      Poista
  10. Pistä ihmeessä turvonneista purkeista kyselyä Zooplussalle. Ei tuollaisen pitäisi olla normaalia kunnossa olevissa purkeissa, jos vielä päiväystäkin piisaa. Eihän siinä menetä kuin pari minuuttia aikaa ja ehkä uskonsa Zooplussan asiakaspalveluun, jos vastaanotto onkin ikävä.

    Tämä oli mielenkiintoinen teksti. Harkitsin lukiessani, pitäisikö testata Unnan kanssa samalla tavalla seuraavaa tilausta, mutta saisin varmaan kirjoittaa kaikkiin testiruokiin "HERKKUA!" ja mitäs apua siitä kenellekään olisi :D Tosin jokainen nirsokin kissa tuntuu olevan nirso aivan omalla tavallaan.

    VastaaPoista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!