Sivut

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Ruokavahti

Kajsa: Jokanen kissa tietää, että orjat ei aina tottele eikä palvelu pelaa kuten pitäs. Varsinkin ruokahuollon kanssa tuntuu olevan jatkuvia ongelmia. Tai ainakin meillä on tosi yleistä, että orjat tuijottelee kelloa eikä usko kissan vatsaa siinä, milloin pitäisi täyttää kipot. Lisäksi niillä on ärsyttävä tapa sanoa, että ne antaa "ihan just ruokaa, teen vaan tän yhen jutun eka" ja sitten ne unohtaakin sen kellon ihan kokonaan, eikä ruokaa näy pahimmillaan tuntiin. Mä keksin ratkaisuksi paikan, jossa mua ei voi jättää huomioimatta:

"Oisko aika nostaa peppu ylös siitä tietokonetuolista ja antaa mulle ruokaa?!?"

Kirjoittaja muuten käski kertoa, että rääpäle on palannut normaalin määrään hellyydenkipeyden suhteen. Lisäks pitää pahotella näitä kännykkäkamerakuvia, mutta joku tyhjäpäinen Kirjoittajaorja on hukannut talouden ainoan jäljellä olevan muistikortin, joten kameran käyttäminen on vähän haastavaa...

7 kommenttia:

  1. Meillä on ihan sama ongelma, eli jotain kello tuijotellaan ja luullaan, että meidän vatsat toimivat sen mukaan. No ei tod.

    Otamme oppia blogikirjoituksessa esitetyistä vinkeistä ja vaadimme jatkossa äänekkäämmin!

    T. Bertta ja Coco

    VastaaPoista
  2. Meidän mielestä henkilökunnan yleisin sana on "kohta" tai "pian". Sitä kuulee tavattoman usein, kun jotain pyydetään. Ja ne sanat on tosi liukuvia ajaltaan..

    VastaaPoista
  3. Tuommoinen huono palvelu ei oikein vetele. Tai ainakaan se ei saa tulla tavaksi! Kaikkien kissojen henkilökunnalla riittänee siinä paranatamisen varaa...

    VastaaPoista
  4. Jos ei ensimmäinen muistutus tepsi, niin voimme olla varmoja, että kissat keksivät uuden. Tehokkaamman.

    VastaaPoista
  5. Hehehe, teillä on sitten kissa nostanut itsensä pöydälle. :D Mahtaneeko teko saada aikaan muutoksia?

    VastaaPoista
  6. Hahahaa! Oot vaan siinä sitkeesti, ni kun henkilökunta ITSE haluaisi syödä, ni katot sitten niitä syyllistävästi, ni eiköhän ne ymmärrä aika nopeesti, kenen ruokalautasesta pitäis ENSIN huolehtia. Hyvä veto sulta!
    - Pipsu ja Miiru -

    VastaaPoista
  7. Kajsa kiittää kannustuksista ja suosittelee ehdottomasti kiinnostuineita kokeilemaan! P.S Ruokaa kyllä tuli.

    VastaaPoista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!