Sivut

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kotona

"Älä yritä sovitella! En puhu sulle, en tykkää susta nyt."

Kotona ollaan! Kuulemma molemmilla kissoilla oli kova ikävä, eli Kirjoittajan poissaolo ei jäänyt kullannupuilta huomaamatta. Etenkin Arvon Valtiatar oli ollut illalla todella huolissaan, kun en ollutkaan tullut kotiin (enkä nukkumaan) toisen kaksijalkaisen kanssa. Huoli taisi kuitenkin unohtua sillä hetkellä, kun Kajsa tajusi voivansa nukkua koko yön paikallani ykkösorjansa vieressä. 

Vastaanotto puolestaan oli varsin kissamainen. Kajsa ei vaivautunut edes tervehtimään, Devi puolestaan juoksi syliin pussaamaan ja tervehtimään mukana tulleita vieraita, mutta pahimman halipulan mentyä neiti kieltäytyi kaikista kosketus-, pussaus-, silitys-, juttustelu- ja sylittely-yrityksistäni. Muiden antama huomio sen sijaan kelpasi paremmin kuin hyvin. Tuli siis varsin selväksi, että olin loukannut katoamistempullani pienen Prinsessan tunteita. Toivotaan, että nukkumaanmennessä saisi edes pari pusua...

6 kommenttia:

  1. Pepsi: Olen joskus tosi loukkaantunut kun minut -kuningatar- on jätetty. Kerran emäntä lähti matkoille kun olin takapihalla valjastelemassa enkä tajunnut mitään. Olin niin loukkaantunut kun se sitten tuli muutaman päivän päästä. Olen samaa mieltä kuon Kajsa - meitä ei saa jättää! ;-)

    VastaaPoista
  2. Vivi: Myös mun mami jätti meijät VIIKOKSI ukkonsa hoiviin ja lietsusi ite ties missä. Kun se sitten sieltä reissultansa suvaitsi saapua kotiin, en koko iltana kehrännyt sille, se oli mulle kuin ilmaa enkä halunnut innostua sen rapsutuksista tai edes leikistä sen kans. Pitäähän noille ihmisille näyttää, että meillä kissoillakin on tunteet!

    VastaaPoista
  3. Eikähän tilanne tasaannu pikapuoliin!

    VastaaPoista
  4. Orjan poissaolossa on onneksi sellainen hyväkin puoli ;) .
    Mutta joo, muistakkin ettei enää tollasia poissaoloja! :))
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille sympatiasta, niin kissoille kuin kirjoittajalle suunnatusta!

    VastaaPoista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!