Sivut

tiistai 29. syyskuuta 2015

Taas mennään



Lauantaina meidän matka vei Tampereen kissakahvilaan - siis meidän kaksijalkaisten, kissat pääsivät matkaamaan puoliväliin asti eli Mummilaan. Tälläkin kertaa vierailun syynä oli kissatätien blogitapaaminen. Oli oikein mukavaa, myös tuolla toisella kaksijalkaisella, vaikka muiden blogeissa olevista kuvista voisi toisin päätellä ;) Kivojen ihmisten lisäksi lumouduin Purnauskiksesta, sillä paikka päihittää Helsingin kissakahvilan 6-0 - katseltavaa ja ihasteltavaa riittää niin paljon, ettei yksi kerta mitenkään riitä.


Purnauskiksen Piki, eli meidän pantterin kaima. 


Ihanan pörröinen ja iso Micu!


Suloistakin suloisempi Viiru. 


28-varpainen Evo ja maailman paras rapsuttaja.


Hyvältä tuoksuvan pohjallisen varastaneet Lumi ja Piki + allekirjoittaneen jalat. Lisäksi kahvilassa asustaa kaunis kilppari Nurri, mutta valitettavasti kaverista ei tullut otettua yhtään julkaisukelpoista kuvaa.

 Ahmatit.


Mikä ihana paikka kissanvessalle!


Tutkimusretkeilijä. Tälläkin kertaa saimme lähtiessä mukaamme Prima Catin kassit, jotka kahvilan asukkaat olivat ensin tarkastaneet. Lisäksi voitimme arpajaisista kivan oranssin porkkanalelun (jolla kukaan ei ole vielä leikkinyt...) sekä saimme Naukulan Mammalta Namun laulu -kisasta voitetun palkinnon. Lelut ovat kivoja, mutta kaikkein paras on kyllä pakettinaru! 


Rakastuttiin. <3



Silmänruuan lisäksi (saako kissoista sanoa noin? :o) saimme myös kissateemaan sopivaa vatsantäytettä. Alkuruuaksi oli taivaallisen hyvää keittoa (varsinkin kanttarellikeitto oli niiiin hyvää, varastin sitä vaikka kuinka paljon tuon miekkosen lauatselta), jälkkäriksi kakkkulajitelma ja valinnainen juoma. Kyllä kelpasi! Ah.


Poikkesimme myös katsomaan Marraskuun Murusten söpöjä asukkaita. Saatiin rapsutella, halailla (toinen kaksijalkainen) teetättää Ruffella temppuja ja ihailla upeita villahousuja + tassukarvoja <3 Kaiken huipuksi meidän kisuille lähetettiin lisää lahjoja, herkkuja ja huiska nimittäin! Olisimme myös päässeet tapaamaan Pepsiä ja Maxia sekä Elämää ja Eämyksiä -blogin kissoja, mutta valitettavasti aika ei riittänyt. Toivottavasti joku toinen kerta tulisi uusi mahdollisuus!

(Suuret pahoittelut muuten Cocolle, mikäli kaikkiin kuviin on eksynyt Ruffe!) 

Kiitokset Tuijalle ja Pirkolle kivan tapaamisen järjestämisestä!

***

Osa kuvista toisen kaksijalkaisen ottamia.

***
Lisää kuvia ja juttua tapaamisesta voi käydä kurkkaamassa seuraavista blogeista:

13 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja kivoja kuvia purnauskiksen asukeista ♥ Munkin mielestä voittaa helsingin kahvilan ihan sata nolla! Ps. Evolla on varpaita 28 ;---) Coco on nyt hiukan pettynyt kun ainoastaan Ruffe oli kuvissa, mutta koitin sanoa sille että mitäs se on semmoinen ujopylly. Ehkä se antaa teille pian anteeksi. Ruffe on kuitenkin vielä vähän mad siitä että veitte sen lohistikit :D Kiva kun kävitte kylässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun vika oli kuvaajassa, kaikki Cocon kuvat oli ihan epäselviä :/ Voi Ruffea, on kyllä kamalaa kun porukka tulee kotiin varastamaan herkut! :´D Mutta oli kiva kyläillä, kiitokset!

      P.S Varvasmäärä korjattu :)

      Poista
    2. Pakko tulla sanomaan että SINUN TAKIA KÄVIN ÄSKEN OSTAMASSA LG G4 :DD Perhana sinne meni nekin rahat.. ;)

      Poista
    3. Voi ei, loistavaa! :D Mutta hei, toi on aika hyvä puhelin, varsinkin jos tottuu niihin muutamaan "ärsyttävään" piirteeseen (kuten siihen, ettei herätyskellon ääntä voi vaihtaa tai ettei puhelin ole sieltä nopeimmasta päästä, vaikka nopea onkin).

      Poista
    4. Latasin semmosen sovelluksen kuin timely jota oon käyttänyt ennenkin, siellä on ihania herätyskello ääniä <3 Ja mun kolme vuotta vanhaan samsung galaxy s3 verrattuna tää on varsin nopea :D

      Poista
  2. Ai kun kivoja kuvia!! Viiru oli kyllä aika ahmatti kanapalojen suhteen :D Ihana kun tulitte, mutta harmi ettette ehtineet poiketa jatkoilla enempää.

    VastaaPoista
  3. Purnauskis näyttää ja kuulostaa aivan mahtavalta paikalta ja siellä on ihan huippukauniit kisut! Olisi mahtavaa joskus käydä siellä, harmi kun välimatka vaivaa. :/ Oijjjoi, pääsitte moikkaan Marraskuun Murusia! ♥ Mahtavia kuvia, varsinkin eka kuva Ruffesta on ihan huippu! :DDD

    VastaaPoista
  4. Kivoja kuvia (voi ei, miten ihana Micu-haukotus!), ja olipa mukava tavata! :) Ja te onnekkaat pääsitte vielä Ruffea ja Cocoakin tapaamaan! =)

    VastaaPoista
  5. Ruffen villapöksyt ♥
    Jos Purnauskis olisi lähempänä, niin siellä tulisi käytyä vähintään kerran viikossa; on se niin ihana paikka.

    VastaaPoista
  6. Oli mukava tavata!
    Hyviä kuvia. Ahmatit-kuvassa näkyy hyvin Viirun erikoinen väritys ♥. Ekan kuvan oikeassa laidassa kissatädit ovat intensiivisen keskustelun pyörteissä :)

    VastaaPoista
  7. Hienoja kuvia!

    Pakettinaru olikin laitettu pakettiin vähän niin kuin varmuuden vuoksi ;)

    VastaaPoista
  8. Hienoja kuvia. Mulla vielä kuvat kamerassa katsomatta, mut jos vaikka viikonloppuna ehtis... Oli kiva nähdä taas.

    VastaaPoista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!