Sivut

tiistai 11. elokuuta 2015

Pikin salaisuudet

Parin viikon yhdessä olon jälkeen pystyy vihdoinkin kertomaan jo Pikistä ja Pikin luonteestakin. Pääasiallisesti Poju on sellainen kuin Dewin sivuilla kerrottiin, mutta muutamia yllätyksiäkin on tullut. 


Tämä sulavalinjainen pantterimme on varsinainen ahmatti; välillä saa olla tarkkana ettei kissa syö Devinkin ruokia (Kajsa kipolle Piki ei sentään uskalla mennä). Ahmattiuudesta huolimatta Pikissä on myös hienohelman vikaa, eli mikä tahansa ruoka ei kelpaa. Onneksi Piki sentään suosii laatua (kuka nyt tahtoisikaan syödä kuivamuonaa, josta 30 % on riisiä?).

Pantterimme on myös kova kiipeilemään, kuten aiemmin on jo tullut ilmi. Mitä korkeammalle Poju pääsee, sitä parempi - välillä pitää yrittää kiivetä jopa seiniä pitkin kohti kattoa. Onneksi kiipeilypuussa voi nukkua katonrajassa. 


Kaikki tavallinen on tylsää: esimerkiksi vesi maistuu paljon paremmalle silloin kun sen juo hanasta!


Piki on myös äärimmäisen seurallinen tapaus, vaikkei hellyydenkipeä olekaan. Joka paikkaan pitää seurata perässä ja kaikkea tarkkailla lähietäisyydeltä (etenkin ruuanlaittoa...). Myös jaloissa pyöriminen, pöytäkoneen näytön edessä nukkuminen ja käsien puskeminen ovat kovia juttuja. Arvatkaa vain, kuinka monena yönä olen meinannut kaatua, kun musta ja äänetön varjo on hyökännyt pimeydestä jalkoihini! Myös rapsuttelu on sallittua, mutta jos se kohdistuu väärään paikkaan tai kestää liian pitkään, saa rapsuttelija nopeasti hampaat käteensä.


Piki on myös oppinut käyttämään hyvin raapimispuita, joten sohva on saanut olla täysin rauhassa. Mattoihinkaan tämä herrasmies ei koske, toisin kuin Kajsa ja Devi...

Sulava, äänetön ja taianomainen ovat myös hyviä sanoja kuvamaan meidän eleganttia komistustamme. Charmi puree myös Deviin, sillä tytön on nähty pari kertaa nuolevan Pikin päälakea (myös Kajsa on saanut osansa tästä hellyydestä). Pusuttelu on meillä jo arkea, samoin kuin rallihippailukin. Devistä ja Pikistä on siis tulossa kovaa vauhtia erittäin hyvät kaverukset. 


Tämä kaikki kuulostaa varsin ihanalle, kuten kuuluukin. Valitettavasti lista kuitenkin jatkuu vähemmän imartelevilla piirteillä...

Piki rakastaa muovia. Siis R-A-K-A-S-T-A-A. Jokaikistä muovipakkausta pitää pureskella ja pahimmillaan myös vähän mutustella. Tähän juttuun on ollut vähän hankala sopeutua, kun ennen ei ole tarvinnut olla supertarkka sen kanssa, ettei muovia vain olisi missään esillä.


Piki on myös kova sanomaan vastaan. Suihkepulloa saa käyttää päivittäin, ja välillä "saako noin tehdä" -neuvotteluissa muristaan puolin ja toisin ja välillä sadatellaankin, kun karvaisempi osapuoli ottaa kynnet ja hampaat käyttöönsä. Olen kuitenkin pysynyt tiukkana ja osoittanut, kuka meillä määrää. Onneksi Piki ei ole kuitenkaan pitkävihainen, vaan tulee yleensä nopeasti pyytämään anteeksi. 


Katti on myös älykäs, mikä näkyy tuon vastaansanomisen lisäksi myös kaikenlaisien tihutöiden muodossa. Piki esimerkiksi hallitsee kaapin ovien ja laatikoiden kansien avaamisen - viime yönä pantterimme esimerkiksi avasi tiskikaapin oven, raahasi sieltä herkkuruokansa ulos ja yritti kiskoa pussia auki. Onneksi heräsin rapinaan ennen kuin kolme kissa nautti omatoimisen aamupalan. Seuraavaksi meille hankitaan lapsilukot kaappeihin. 

Päivitellään taas kun ehditään työ- ja ajoharjoittelukiireiltä!

8 kommenttia:

  1. Onpa mukava postaus! Kiva kuulla minkälainen Piki on luonteeltaan. Toisaalta itsepäinen ja toisaalta kiltti siis. Alkuun on kyllä hyvä opettaa talon tavoille. - emäntä

    VastaaPoista
  2. Varsin ihana ja suloinen, kissamainen tapaus tuo teidän pantterinne:)

    VastaaPoista
  3. Ihanalta kuulostaa Piki ♥ Kiva että Devistä ja Pikistä tuli bestiksiä :3

    VastaaPoista
  4. Jännää! Piki vaikuttaa kyllä ihan kunnon kissalta: pientä pahantekoa, mutta myös suuren suurta suloisuutta :-)

    VastaaPoista
  5. Hih, valloittava Piki ♥. Ihana tuo kuva, missä Devi ja Piki ovat hattuhyllyllä (ja itse hyllykin on varsin hieno).

    Robert tuli meille aikanaan myös eläinsuojeluyhdistyksestä ja ensin alkuun se_aina_seurasi jääkaapille. Me ihmiset melkein laihduttiin, kun yritettiin välttää jääkaapilla käyntiä ;D

    VastaaPoista
  6. Vesipulloa? Minkäslaisissa tapauksissa sellaista tarvitaan? Meille tuntematon kapistus..Pitäisköhän kiinnostua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ajatuskatkos :D Suihkepulloa siis meillä käytetään todella kurittomiin katteihin, yleensä riittää kun sitä näyttää kissalle :)

      Poista
  7. Onpas persoonallinen poika! :) Tykkäisiköhän Piki vesiautomaatista kun siinä vesi on juoksevaa? Tsemppiä tahtojen taistoon ja muovipussien piilottamiseen. :D Eiköhän poitsu pian opi talon säännöille. :)

    VastaaPoista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!