Sivut

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Piki

Eilisen salaisuuden nimi on Piki. Kuten moni varmaankin osasi arvella, on Piki muuttamassa meille - tänä iltana! Tarkemmin saatte kuulla uuteen kotiin saapumisesta viikonlopun aikana, mutta kannattaa myös pitää silmällä Instaa ja Fb:tä, sillä pyrin julkaisemaan molemmissa kuvia, videoita ja lyhyitä tekstejä. Tässä postauksessa keskitytään puolestaan Pikin tarinaan.

"Missä, missä?" *

Piki on 5-vuotias kohta neljä vuotias (papereiden mukaan syntynyt marraskuussa 2011) leikattu poikakissa, joka kissan sijaiskodin kuvauksen (klik!) perusteella on Devin sielunveli (tekee tuhmuuksia turhautuneena, vastaa kieltoihin naukaisulla, ikuinen pentu). Turun eläinsuojeluyhdistys Dewille Piki pääsi dramaattisen käänteen kautta: kissan omistaja oli joutunut pitkäksi ajaksi sairaalaan, ja kissan ottaneelle henkilölle oli puhjennut paha allergia. Uusi koti oli ottanut Dewiin yhteyttä lahjoittaakseen kissatavaraa, ja keskustelu oli ohjautunut Pikiin - kissaan, jolle oli varattu samaksi illaksi aika lopetukseen. Dewin sijaiskotivastaava oli laittanut hätäviestiä menevään, mihin Pikin nykyinen sijaiskoti oli onneksi vastannut - lopetusaika peruttiin ja Piki pääsi Dewin listoille. Sijaiskodissa Piki ehti asustella pari kuukautta, kunnes pääsi rokotettavaksi ja näin kotia etsivien kissojen joukkoon. Uutta asuinpaikkaa ei kuitenkaan tarvinnut kauaa etsiä, sillä eräs jo lähes vuoden enemmän tai vähemmän aktiivisesti Dewin fb-sivuja seurannut Kirjoittajaorja bongasi ilmoituksen alle vuorokaudessa... :D Vastaus kysymykseeni Pikin sopivuudesta perheeseemme oli kannustava, joten prosessi lähti käyntiin. Samana päivänä blogiin ilmestyi myös jo pitkään luonnoksissa ollut postaus kolmannen kissan ostamisesta...


Tosiaan, tänään Piki muuttaa meille. Odotukset ovat korkealla, vaikka pyrimmekin pysymään realistisina. Sijaiskodin mukaan koko ikänsä ihmisten kanssa ilman kissakaveria elänyt Piki on sosiaalinen, mutta osaa antaa toiselle kissalle tilaa stressaantumatta, mikäli toinen ei tutustumisesta innostu - erittäin hyvä ominaisuus siis Kajsan kanssa. Huomion hakeminen, leikkisyys ja ystävällisyys puolestaan voisivat viitata siihen, että toisen kissan seura olisi kaivattua. Meidän kaksijalkaisia ajatellen taas hyvä ominaisuus on se, ettei Piki juurikaan kaipaa silityksiä tai sylissä oloa, vaan pikemminkin haluaa olla menossa mukana tarkkailijan roolissa; yksi sylikissa ja yksi rapsutuskerjäläinen riittävät. Taustatiedot vaikuttavat siis lupaaville, mutta aika näyttää, miten tässä käy.

**(Devi on oikeasti ollut vähän ihmeissään, kun olemma puhuneet Pikistä - tyttö tunnistaa sanan, tai siis sen, ettei tunne kyseistä sanaa, joten se tietää, että uuden ja jännän sanan mainitseminen monta kertaa tarkoittaa jotakin uutta ja jännää.)

15 kommenttia:

  1. Heti piti tulla katsomaan ;) Onnea tosi paljon ja peukut pystyyn, että kaikki sujuu ongelmitta. Piki on kyllä kovin söpö <3

    VastaaPoista
  2. Oi Piki! Uteliaana haluan tietää kaiken sopeutumisesta! Kyllä teille on jännä ilta tiedossa! - Emäntä

    VastaaPoista
  3. Ihanaa ihanaa ihanaa <3 Uusia blogikissoja!

    VastaaPoista
  4. Oi kuinka jännittävää! Toivomme rauhaisaa ja iloista viikonloppua teille.

    VastaaPoista
  5. Nyt on jänniä aikoja tiedossa! Paljon onnea ja ymmärrystä tutustumiseen!

    VastaaPoista
  6. Onnea uudesta perheenjäsenestä! Toivottavasti Kajsa ja Devi ottavat tulokkaan hyvin vastaan :)

    VastaaPoista
  7. Ohhoo! Onnea uuden perheen jäsenen johdosta ja onnea uudelle perheejäsenelle uuden kodin johdosta! Jännittävää!

    VastaaPoista
  8. Onnea uuden kissan johdosta! Toivottavasti Piki otetaan kissojen puolesta hyvin vastaan.

    VastaaPoista
  9. Onnea koko perheelle! Jännittyneinä odottelemme, miten tutustuminen sujuu.

    VastaaPoista
  10. Oi elätte siellä jänniä aikoja! :) Onnea suuresti!

    VastaaPoista
  11. Onnittelut uudesta perheenjäsenestä!

    VastaaPoista
  12. Onnea! Sekä teille että Pikille! Piki tuntuu tarvitsevan jo vaihteeksi roppakaupalla onnea <3

    VastaaPoista
  13. Oih, kuulostaa tosi mahtavalta poitsulta teille ja kävipä tuuri, että Piki ehdittiin pelastaa piikiltä! Toivottavasti kotiutuminen ja tutustuminen sujuu hyvin ja onnea uudesta perheenjäsenestä! :)

    VastaaPoista
  14. Onnea uudesta Pikistä, hän on varsin söötti <3 Toivottavasti kaikki tulevat juttuun keskenään :3

    VastaaPoista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!