Sivut

maanantai 22. joulukuuta 2014

Kaksi yötä jouluun

Viimeisiä viedään, paljon on valmisteltu mutta paljon on vielä tehtävääkin - mm. rosolli- ja jälkkäriainekset (kookospalloja ja glögipannacottaa) odottavat vielä jääkaapissa tekijäänsä. Tänä vuonna valmisteltavaa ei kuitenkaan ole onneksi yhtä paljon kuin viime vuonna, sillä kyläilemme jouluaattona naapurikaupungissa toisen kaksijalkaisen perheen luona - kaikkea ruokaa ei siis tarvitse tehdä itse eikä kissoja ottaa mukaan matkaan, sillä osa päivästä vietetään kotona.


Pipareita leivoimme eilen, ihan itse tehdystä taikinasta. Huomatkaa oikealla reunalla oleva siamilais-piparikakkukissa! Tuo pipari tulee sopimaan hyvin toisen kaksijalkaisen perheen joulupöytään, sillä veljen, äidin ja äidin miesystävän lisäksi seuraa pitää alle vuodenikäinen siamilainen :) Kyseisestä tytöstä on pitänyt blogissa kirjoittaa jo monta kertaa, mutta kaikki vierailut on tehty illasta pimeällä ilman kunnon kameraa, joten esittely on jäänyt. Ehkä jouluna saisi muutaman kuvan näytille?




Tämän vuoden jouluvalmisteluihin tuli myös yksi uusi, vähemmän kannatusta saanut työvaihe: pienen kissanvessalta haisevan prinsessan peseminen. Pitäähän sitä jouluna olla puhdas! Aika hyvin Devi pesuun kuitenkin suhtautui, vaikkei siitä erityisemmin pitänyt - kynsiä ei käytetty eikä ääntä korotettu. Kuivattelukin sujui mukavasti lämpimän patterin päällä (pyyhekuivaus ja föönikin olisivat olleet vaihtoehtoina, mutta ne eivät pientä kissaa oikein innostaneet).



Tänään puolestaan heräteltiin joulufiilistä ulkoilemalla lumisateessa. Ei Devi (tai kuvien ulkopuolella pyörivä Kajsa) tosin pitkään viihtynyt ihastelemassa leijailevia hiutaleita, mutta ainakin muutaman kuvan ehdin saamaan. Itse olisin voinut olla ulkona vaikka kuinka kauan täyttämässä "lumivarastoja", sillä pahoin pelkään, ettei lunta ole enää jouluaattona jäljellä :( Olen kuitenkin tyytynyt ihailemaan maisemia ikkunasta ja hämmästelemään sitä, miten vuoden pimein päivä tuntuu olevan tämän kuukauden valoisin.

Missä vaiheessa jouluvalmistelut ovat teidän lukijoiden kodeissa?

18 kommenttia:

  1. Meidänkin pitäsi tehdä joulupesu, mutta en tiedä mitä kisut on siitä mieltä... Mennään anopin luokse viettämään joulua joten ei täällä kotona oikein mitään muuta ole tehty kuin vaan kuusenlaitto ja jouluvalojen pistäminen vähän joka paikkaan. :---) Ihania lumikuvia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluvalojen laittaminenkin voi olla haastavaa puuhaa ;)

      Poista
  2. Moi :)
    Mekin pestiin, mutta vain takalisto. Hmm. ei ny ehditä ihan kokovartalopesuun. Todentotta joulukiireet pukkaa päälle. Mutta teillä on hyvin pullat uunissa. Tai siis piparit pellillä.
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
  3. Meitäkin on uhkailtu joulukylvyllä. Toivottavasti se ei toteudu. Meillä on lunta 12 cm ja lupaa kunnon pakkasia, joten ulkona ei kauaa viihdytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IIk! Mä vähän pohdin, et miks kissan pitäis olla kiltti (ne tontut), mut ihmiset saa olla julmia viattomille kisuille? -Devi-

      Poista
  4. Mäkin pesin kissan tänään ja tunnen sen nahassani useassa kohtaa varmaan aika pitkäänkin vielä... Että voikin tylsillä, leikatuilla kysillä saada noin syviä haavoja aikaan... Pena ei siis todellakaan tykännyt pesulla käymisestä. :D
    Jouluvalmisteluja meillä ei ole tehty oikein muuta kuin kämppä siivottu ja Pena pesty ja kaupasta haettu hulluna sapuskaa ja taikinoita. Tänä vuonna en jaksanut ite tehä edes piparitaikinaa niin tuli sekin kaupasta hommattua. Varmaan huomenna pitää taikinasta tehdä sitte niitä pipareita.

    VastaaPoista
  5. Oho. Täälläkin on tapahtunut ihan kummia! Ehkä sitten ensi jouluna taas? Tai sitten ei.

    VastaaPoista
  6. Pitäähän se joulu vastaanottaa puhtaana? Vai pitääkö? Mutta ne jouluvalmistelut pitäisi tehdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkei puhtaana, muttei jouluna sovi haista kissanvessalle!

      Poista
  7. Mie laitan täällä hapankaalisoppaa ja huomenna tulee joulupukki ja -muori meille. Muorin kanssa laitetaan lisää ruokaa, pukki lähtee keikoille kuten tietenkin, ajatelkaa - koko maailman lahjat... Sit monen tunnin päästä puksu tulee takas ja syödään kaikki yhdessä.

    Ihanaa joulua myös teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas siellä tehokas pukki ;)

      Oikein mukavaa joulua sinnekin!

      Poista
  8. Onpa onnistuneita pipareita! :) Miekin tein taikinan itse ja paistovaiheeseen asti kaikki ok, mutta osa ulostulleista kissoista kärsi elefanttisairaudesta. :'D Liikaa soodaa kuulemma... Simskusta oisi mahtavaa saada esittely! :) Munki on pitänyt kirjoitella kummipoikani Elmon kuulumisia, mutta käynnit on olleet sellaisia, etten ole viitsinyt ottaa järkkäriä mukaan ja kirjoittaminen on sitten jäänyt. Ottipa Devi hyvin pesun vastaan! :) Meillä jouluvalmisteluista puuttuu enää parin lahjan paketoiminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän taikinaan taisi tulla leivinjauhetta, ehkä sekin vaikuttaa? Mutta epämuodostuneita kissoja on ehkä kivempi syödä kuin liian nättejä (kuka haluaa purra söpöltä piparikissalta pään poikki?!!?) ;)

      Poista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!