Sivut

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 22

Luukku 22: Vekara/Kakara


Kattimaniassa on valmisteltu tänään joulua. Eilen väsättiin kookospalloja ja tehtiin piparitaikina jääkaappiin odottamaan, tänään puolestaan ryhdyttiin urakoimaan kunnolla. Minä väkersin perunapiirakoita (ei ole joulua ilman niitä!), kokkailin lanttulaatikkoa ja pyörittelin sinihomejuustopipareita, toinen kaksijalkainen puolestaan rakenteli piparkakkutaloa ja paistoi taikinasta ihan tavallisia tähtiä ja sydämiä. 

Joulukorttikuvauksissa vekaroinnin jälkeen

Devi aka Vekara sen sijaan järjesti meille kaksijalkaisille verryttely- ja äänenavaustaukoja kiipeilemällä joulukuusessa. Vekara toimi myös niin tehokkaana paketointiapuna toisen kaksijalkaisen paketoidessa Mamin joululahjoja, että lopulta Mami joutui käydä pelastamassa Vekaran Iskän kynsistä. Kaiken kukkuraksi Vekara keksi uuden, hauskan ja kielletyn paikan, josta on kiva pudotella Mamin sukkapuikkoja:


Huomenna pitäisi vielä valmistella bataatti-vuohenjuustopatee ja paketoida toisen kaksijalkaisen lahjat, minkä jälkeen jouluaattona äitini luona tehtäväksi jäisivät enää tähtitortut, rosolli, savutofu"kinkku" sekä jälkkärijäädyke. Me emme siis lähde jouluksi äitini helmoihin passattavaksi, vaan tarjotamme laiskottelijan roolin hänelle :) Pitäähän sitä jotenkin hyvitellä, kun äitini kerran suostuu ottamaan vieraakseen myös nämä kaksi Kattimanian ihanaa neitiä...

P.S.
Devi: Miten teillä muilla on toi kaikki kiinnostava hääriminen, onko se jo loppu vai jatkuuko yhä? Ja miten te jaksatte oottaa sitä Joulua, joka ei näytä koskaan tulevan? Mä oon yrittänyt kauheesti katsella ikkunasta ulos josko se Joulu ja tuleva seikkailu jo näkyisi, vaikka Mami sanoikin et vielä pitäis odottaa kaksi yötä, mutta ei siellä mitään näy. Miksi näin?

5 kommenttia:

  1. Se on oikein, että äitiä välillä hemmotellaan :)

    Me uskotaan vakaasti, että joulu on lähempänä, jos kiipeää joulukuusen latvaan. Paitsi se ei meillä onnistu, koska kuusi on vielä alakerran komerossa. T: Sulo ja Robert

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oonkin kokeillut sitä aina välillä, mutta taidan kokeilla viel uudestaan, varmaan heti kun Mami ja Iskä aikoo mennä nukkumaan! -Devi-

      Poista
  2. Voi pikkuinen Devi! Malta vielä yksi yö, niin sitten se joulu tulee! Minä lupaan, kunniasanalla :)

    -Onni-

    VastaaPoista
  3. Jännitys tiivistyy! Mukavaa ja riehakasta joulua teille.

    VastaaPoista
  4. Kiipesitkös joulukuuseen tähyilemään jos sitä joulua jo näkyisi?
    Oikein mukavaa joulua teille! Muistakaa olla kissoiksi ;)

    VastaaPoista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!