Sivut

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Todellista riiviöintiä

Kuten Henna, Friede ja Figo jo vahingossa julkaistua luonnosta kommentoivat, niin lapsi on terve kun se leikkii. Sen perusteella Devi on erittäin terve kissanpentu, vaikka yleisellä tasolla onkin varsin kiltti ja hyväkäytöksinen neiti. Energiaa riittää, kaikkea mahdollista pitää kokeilla ja rajojaan yrittää testata. Nämä tempaukset - joista postauksen lopussa kerron lisää- ovat toki ärsyttäviä, mutta myös varsin suloisia ja kuuluvat varmasti jokaisen kissanpentutalouden arkeen. Niiden lisäksi Devillä on kuitenkin todella paha tapa, joka saa meidät kaksijalkaiset aivan hulluksi - keinolla millä hyvänsä ulos pyrkiminen.

"Kirjoita vaan, ei ne kuitenkaan usko. 
Mähän oon aina vaan söpö, kiltti ja suloinen, enkä tee muuta kuin nukun!"

Kaikki alkoi ensimmäisen ulkoilun jälkeen. Kuten blogissa olleessa videossakin näkyi, maukui Devi sisälle tulon jälkeen surkeasti ja yritti päästä parvekkeen oven ikkunasta ulos. Aluksi tapa oli suloinen, eikä siihen tartuttu kovin ottein, koska kissa ei varsinaisesti tehnyt pahojaan, naukui vain hermoja raastavasti. Pikku hiljaa kurittomuus kuitenkin lisääntyi: Devi alkoi raapia ovia, roikkua ikkunankarmista, haahuilla patterin päällä ja lopulta kiipeillä verhoissa. Niin, ja maukua kovaäänisesti pitkiä aikoja, joka päivä, nykyään monta kertaa päivässä. Patterien päällä kiipeily ei sinänsä olisi ongelma, mutta koska ikkuna ja patteri sijaitsevat tv:n takana, joudumme me kaksijalkaiset jatkuvasti pelkäämään, milloin tyttö pudottaa kaiuttimet (sitä tapahtuu vähän väliä), sotkee telkkarin takana olevat johdot tai pahimmillaan pudottaa television hyppäämällä sen päälle. Kiipeilyn verhoihin kohdistavan uhan jokainen varmasti ymmärtää. Lisäksi Devi yrittää kaivautua ulko-oven alta ulos, mikä tarkoittaa kynsittyä kuramattoa ja järsittyä väliovea (vuokrakämpästä poismuuttoa odotellessa...). Ei kiva.

Olemme kokeilleet kaikkea mahdollista tämän tavan poiskitkemiseksi - terävää kieltämistä, puhaltamista, pois nostamista, vesipullolla uhkailua, pieniä vesisuihkuja, isoja vesisuihkuja, jäähyjä, niskasta kiinniottamista, ulkoilun lisäämistä, ulkoilun vähentämistä ja verhojen siirtämistä syrjään. Mikään ei toimi. Kyseessä tuntuu pikemminkin olevan jonkinlainen uhmaikäisen tahtojen taistelu siitä, kumpi luovuttaa ensin, Devi vai kaksijalkaiset. Parvekkeellekaan kissaa ei voi päästää, sillä neiti saattaisi hypätä alas (tai ainakin parvekkeen kaiteelle), eikä katselupaikkakaan ulos pelasta tilannetta, koska sellainen jo on.

"Hahaa, nyt mä voi katsella täältä ulos!"

Mitä mieltä te lukijat siis olette? Onko teillä hyviä vinkkejä vai uskotteko, että tämä menee omia aikojaan ohi? Ennen Kattimaniaan tuloahan Devi oli navettakissa, eli asusteli aivan kokonaan ulkona. Onko pentu siis nyt sopeuduttuaan alkanut kaipaamaan villiä ja vapaata elämäänsä?

***

Mutta koska elämä kissojen kanssa ei yleensä ole kovin vakavaa, niin kevennetään vielä lopuksi tunnelmaa kertomalla pikkuneidin suloisenraivostuttavista tempauksista:

Kohtaus 1.

Kirjoittaja yrittää opiskella ruokapöydän ääressä ihanassa rauhassa. Pian kuitenkin pieni pehmeän suloinen karvapallo hyppää kirjoittajan syliin ja alkaa leikkiä tietokoneella/papereilla/kirjoittajan huivilla/tietokoneen johdoilla tai yrittää kiipeillä pöydälle/pussailla kirjoittajaa. Kun kirjoittaja lopulta antaa periksi ja ryhtyy pitämään taukoa netissä surffailen, katoaa riiviö yhtä nopeasti kuin tenttikirjan kahinan kuulessaan ilmestyikin. Samanlaista häirintää esiintyy myös telkkaria katsoessa (sitten kun ensin on nukuttu sylissä ja kerätty voimia), sillon tosin laitetaan pystyyn "mä haluun ulos!" -show.

"Tätä ne aina juo, eli tän täytyy olla parempaa kuin mun veden!"

Kohtaus 2.

Pienellä pennulla on liikaa energiaa, eikä se tiedä mitä tekisi. Hepulointi on tietenkin oiva ratkaisu, mutta sen ohessa raavitaan sohvaa, tapellaan sohvatyynyjen kanssa tai hyökkäillään kännykän latausjohdon kimppuun, vaikka riiviö tietää, että niin ei saa tehdä. Myös Mamin hameenhelma/villasukat ovat sopiva kohde hepulointitappeluille. Välillä käydään myös katsomassa, olisiko sähisijä jättänyt kippoonsa jotakin syötävää (vaikka Devin omassakin kipossa olisi ruokaa), jotta riehumista jaksaisi jatkaa hieman pidempää.

Kohtaus 3.

Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:

Syy siihen, miksi kirjoittajan ajantaju on aina sekaisin...

Tästä kaikesta se viisas Kajsakin varoitti.


13 kommenttia:

  1. Sanoisin, että kyllä se siitä aikanaan rauhoittuu. Tuo uloskatselupaikka on kyllä hieman, öö, mielenkiintoinen. Vielä pitää se pääkin olla alaspäin, että saadaan vaikeusasteet kohdilleen :D
    Jos yhtään lohduttaa, niin meilläkin roikuttiin seinillä aikoinaan: http://rollick.fi/kittenblogs/friede/roikkuu.jpg (ja nythän kuvan tyyppi on niin sivistynyt ja rauhallinen että... Huoh! Mutta ei se sentään koko aikaa enää häslää!)

    Mutta että kyllä se siitä, aikanaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lohduttaa! Uloskatselupaikka tosiaan on aika mielenkiintoinen, tosin Devi ei oikeastaan kiipeä verhoissa nähdäkseen ulos vaan päästäkseen sinne. Mahtaakohan kuvitella verhon sitten olevan jonkinlainen maaginen pavunvarsi tai että ikkunan yläosassa sijaitsee jokin salainen uloskäynti? :)

      Poista
    2. Mietin tuossa, että veisivätköhän ruuanmetsästystehtävät sen ajatukset muualle? Ne tapaavat väsyttää ainakin ensi alkuun, ovat aika erilaista puuhaa kuin riehuminen. Siis joku aktivointipallo, raksuja tms. vessapaperirullan sisään ja päitä pienemmälle tai peräti temppujen opettelu?

      Poista
    3. Kiitos vinkistä! Valitettavasti tuokin on käytössä, mutta pikkuneidin mielestä on paljon kivempi leikkiä sillä kuivamuonalla (tai herkuilla) kuin syödä sitä ruokaa... Eli siitäkään ei ole ollut hyötyä, kun Devi ei ole kovinkaan perso ruuan perään. Tällä hetkellä toimii led-valolla leikkiminen, mutta se vaatii aika paljon aikaa kaksijalkaisilta, koska puolen tunninkin leikkihetken jälkeen kissalta löytyy _edelleen_ energiaa pyrkiä ulos. Ja Devin kanssa tosiaan leikitään muutenkin pitkin päivää/pyritään keksimään leluja, jotka innostaisivat leikkimään yksin.

      Poista
  2. Lapsuudenkodista muistan villikkokissanpennut, käytöksen kultaista kirjaa niille on turha yrittää opettaa! Kyllä se into varmasti laantuu, ennemmin tai myöhemmin. Todennäköisesti myöhemmin. Mutta se hepulointi jatkuu kyllä! Saako Kajsa hepuleita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Devissä on se hassu puoli, että tuota ulos pyrkimistä lukuun ottamatta tyttö on niin kiltti ja tottelevainen kuin pentu nyt vain voi olla. Hepulointi varmasti jatkuu, sen uskon minäkin :D Kajsa ei saa enää täällä hepuleita, koska neidin kanssa leikitään sen verran paljon, mutta entisessä kodissa niitä tuli kyllä aika ajoin. Itse en valitettavasti päässyt yhtäkään näkemään :)

      Poista
  3. Onkohan Devi lukenut Helmin oppeja?
    http://www.naukulanperhe.blogspot.fi/2012/07/oppitunti-kissoille.html
    Taitaa kuitenkin olla hieman päivitetty versio keski-ikäisen tätikissan tavoista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttäisi kyllä uhkaavan paljon siltä! :) Olisi voinut ottaa senkin opin, että ulkoilun jälkeen olla tyytyväisiä eikä haluta takaisin ulos...

      Poista
  4. Ihana kuva. Tosin en yhtään tykkäisi ottaa moisia meillä, eli onneksi kukaan ei oo verhoissa. (Dalmis kerran kyllä kiipesi makkarin verhoja, mutta en ehtinyt saada kameraa esille, kun katto jo kopsahti lattialle.)

    Eiköhän se siitä tasoitu. Meilläkin kyllä isoilla kissoilla nähtävissä samaa ilmiötä, ulkoilun jälkeen tahtotila takaisin sinne on kova, ikkunoilla mangutaan ja ovilla kuopsutetaan, josko laminaatti antaisi periksi ja oven alta pääsisikin livahtamaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain hyvää siinäkin, että kun Devin nostaa/ajaa veden kanssa pois verhoista, on kissa siellä kahden sekunnin päästä uudelleen :) Voi siis rauhassa ottaa ensin kuvan tai parikin. Toivotaan todella, että tasoittuisi! Kajsakin maukuu usein ovien edessä, mikä joskus oli todella rasittavaa, mutta nykyään se tuntuu jo melkein taivaalliselle vaihtoehdolle :D

      Poista
  5. Energiaa purkava riehuminen tulee varmasti vähenemään kissan varttuessa. Tässä vaiheessa lienee tärkeintä vahtia, ettei tule itse vahvistaneeksi mitään epätoivottua puuhaa käytännöksi. Omien kissojen kanssa on alkanut tuntua, että jos ihmisten kannalta epätoivotulla käytöksellä saa _ikinä_ mitään mieluista aikaan, se tulee jatkumaan. Huomiotta jättäminen on ollut ainoa toimiva keino "sammuttaa" käytöstä. Niin koviin rangaistuksiin ei lähdetä, että kissa puuhansa oikeasti iäksi jättäisi ja vähempi tuntuu vain vahvistavan riekkumista. Toki huomiotta jättäminen tuntuu todella pahalta, kun takuuvuokra on pelissä ja kissa vain tuntuu vaihtavan ei-toivotusta toimesta toiseen, kun toivottuun tulokseen ei heti pääse (ovella huutaminen ei toimi -> revitään oven tiiviste! jne.).

    Tuhotoimien estämiseksi olen yrittänyt minimoida mahdollisuudet sellaisiin. Unnan teiniaikana verhot olivat korkealla solmussa, koska niiden raastaminen huomion saamiseksi yöllä oli vain niin ehdottoman riemukasta. Toinen hemaiseva sisustusratkaisu on tahmaisten pakkausteippisuikaleiden kiinnittäminen oveen niin, että vain päät ovat ovessa kiinni ja suurin osa liimapuolesta jää ulospäin (vaikea selittää). Kissa saattaa tällöin unohtaa oven kynsimisen ilot tai sitten jatkaa sitä taas, kun teipit joskus poistetaan. Onnenkauppaa. Joskus kissaihmisyys kysyy kekseliäisyyttä vähän liiankin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä ja perusteellisesta kommentista! Nyt on yritytty juurikin asennoitua siihen, että joskus se loppuu ja pistää Devi makuuhuoneeseen "arestiin", kun kiipeily tuntuu olevan juurikin jonkinlaista huomion kerjäämistä (tietenkin, Devi kyllä tietää yksinään pääse ulos), koska yksinään Devi ei onneksi sitä koskaan tee. Itse asiassa jos totta puhutaan, Devi ei koskaan tee öisin/kotona yksin ollessa mitään tuhmuuksia. Onnekkaita taidetaan siis olla.

      Poista
    2. Aika moni taitaa aloittaa yöriekkumisen, kun hoksaa, että aamupala on yhteydessä ihmisten heräämiseen, jos siis kissa ruokitaan heti herättyä. Unna saa iltaraksut aktivointileluista ja pitkin asuntoa piiloteltuina, jotta energiaa kuuluu vähän iltasyönnissäkin. Aivopähkinät kuluttavat energiaa riehuntapankista ja katti malttaa nukkua suuren osan yöstä. Aamuihin on opeteltu jälkeenpäin, ettei ruokaa tipu ennen kuin palveluskunnan herätyskello soi ja ylimääräinen aamuherättely on jäänyt pois. Vielä ei neiti ole oppinut herätyskellon viisareita säätämään ;)

      Huomion vuoksi puuhailun erottaa juurikin siitä, ettei kissa yksin ollessaan sitä harrasta. Huomiontarve ja energiamäärä tuntuvat tietyssä kissaiässä olevan loputtomat. Verhoihin kiipeilyhän voi olla Devistä vaikka kuinka jännä leikki ja varmaan myös pomminvarma keino saada ihminen mukaan kisailuun, vaikkei sen avulla ulos pääsisikään. Mitä fiksumpi kissa, sitä useampia keinoja se testaa saadakseen haluamansa tai vähintään jotain yhtä hauskaa.

      Poista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!