Sivut

perjantai 27. syyskuuta 2013

Leikkikentällä

"Johtotunneliii!"

Eilen en ollut pahanteossa (mun mielestä siis), koska Mami ja toinen kaksijalkainen järjestivät mulle hurjan hauskan leikkikentän! Ensin unihuoneen perältä vedettiin piiiiitkä johto töllöttimen taakse (Mami sanoi, että toinen kaksijalkainen leikki jollakin uudella vempeleellään), eli mä sain jahtailla sitä ja kaivautua siitä muodostuneen kasan alle väijymään. Mami ja toinen kaksijalkainen ei vaan oikein tykänneet siitä, mutta mä näytin niille mitä mieltä asiasta olin. Kun Mami siis tuli kaivamaan mua kasan alta pois, heittäydyin aivan hulluksi ja ryhdyin puremaan, murisemaan ja raapimaan minkä kerkesin, enkä antanut periksi ennen kuin Mami pakeni paikalta (siis siirtyi askeleen taaksepäin saadakseen paremman otteen riiviöstä, kirjoittaja huomauttaa). Ei leikkikenttiä oo tarkoitettu katselua varten, mauuu!


 "Kun Mami ekan kerran ärähti mulle, piilouduin tänne, 
ja pian Mami alkoikin nauraa omalle hölmöydelleen, kun ei enää löytänyt mua.
En tosin tiiä miksi se on kuvannut tota johtokasaa muuten vaan."

Onneksi Mami ei kuitenkaan suuttunut ihan kamalasti, joten kun toinen kaksijalkainen vähän myöhemmin  kaivoi vielä esiin pahvilaatikon, joka oli aivan täynnä kaikenlaisia johtoja ja juttuja lajiteltavaksi, niin arvatkaas mitä? Mä sain auttaa siinä! Toki mua kiellettiin tappelemasta niiden johtojen kanssa (ilmeisesti ne ei kaivannut kuristusta tai ollut uhka), mutta sain kuitenkin varmistaa, että laatikosta valittiin juuri oikea muovilanka ja että kerät pysyivät kauniisti kerinä eivätkä lähteneet itsekseen avautumaan.

"Hetkonen, liikkuko se rontti?!"

Toivottavasti viikonloppuna on yhtä mukavaa, myös teillä kaikilla muilla tassukkailla ja kaksijalkaisilla!

P.S Mä en oikein tiedä, millä nimellä kutsua toista kaksijalkaista. Kajsa kutsuu sitä ykkösorjakseen, mutta mulla ei ole sille mitään nimeä. Olisiko teillä ehdotuksia?  Toinen kaksijalkainen ehdotti nimekseen armotonta kiduttajaa, mutta Mami sanoi heti ei. Puhui jostain eläinsuojelijoista, jotka tulisivat pian meille, jos toisesta kaksijalkaisesta käytettäisiin sellaista nimeä. Kuulosti aika pelottavalle, joten mäkään en taida tykätä siitä nimestä.

Nimiarvoituksen tarjoaa Sfinksi-Devi.

8 kommenttia:

  1. Jännä leikkikenttä! Ei täällä vain tuommoista. Nimiehdotusta emme osaa antaa. Miespalvelija? Hovimestari? No okei. Ei oikein irtoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? Joo, oli tosi jännä! Harmitti vaan se, että tuodaan jotain noin kivaa, ja sitten kielletään siellä leikkiminen.... Mikä on muuten orja tai palvelija? Kun ekassa paikassa oli vaan kavereita, Mami 1. ja eno, joka oli kahden ekan sekotus, vähän niinku toinen kaksijalkanen.

      Mut kiitos ehdotuksesta, nyt pitää jatkaa Mamin olkapäillä kiipeilyä, haluaisin kamalasti osoittaa sille hellyyttä pesemällä sen naamaa ja hiuksia!

      Poista
  2. Kyllä ei pitäisi johdoilla leikkiä! On vaarallista! Niin meille on sanottu.

    Hovimestari olisi kyllä ihan hyvä nimi. Meillähän se toinen on miesihminen. Erotuksena ihmisestä, joka on tuo pääasiallinen palvelushenkilö. Olisko muuten palvelusihminen hyvä? nimi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä pitäisi, ootte fiksuja kissoja kun uskotte! Tulisitteko opettamaan sen myös tälle pikkuiselle vintiölle, joka ei Mamia kuuntele? Onneksi pentu tosin jättää sähköjohdot pääasiassa rauhaan, tietokoneen johdot (ja nettikaapeli) joutuvat useammin hyökkäyksen kohteeksi. Voi sitä lapsen kurittomuutta /tai ymmärryksen puutettä - kaikki lattialla oleva kun kuuluu pennun aivoissa leluvarastoon), kun kielto on niin tehoton, että kymmenennen kiellon jälkeen voi jo ihan hyvin napata kuvan ennen yhdettätoista...

      Hovimestari voisi olla toimiva nimi, mutta kun Devi ei vielä oikein pidä kaksijalkaisia palvelijoinaan. Toinen kaksijalkainen on pikemminkin kiva kaveri, vähän niin kuin vanhassa paikassa ollut eno.

      Poista
  3. Voi ei, Devi on niin suloinen! Täytyy tulla taas joku päivä moikkaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Toinen kaksijalkainen tosin uhkaili lähtevänsä, koska voisit purra?!?! :D

      Poista
  4. Pitääpä varoa, ettei nämä meidän sankarit pääse lukemaan tätä ja ala vaatimaan yhtä loistavaa puuhakeskusta ;)

    Täältä lähtee ehdotus James ( kun se on se yleisin hovimestarin nimi vaikkei se toinen vielä siellä muka olekaan palveluskuntaa. Odottakoon vaan....)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissablogien huono puoli :) Hei, kuulostaapa hyvälle ehdotukselle, pitää pistää korvan taakse!

      Poista

Kaikki maukaisut ja kommentit - niin pienet kuin suuret - ovat erittäin tervetulleita!